Tuovinen Räsäsen puheesta: Uutiskohu osoitti totuusarvon

 

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen piti Räsäsen puhetta hyvänä. Kuva Juha Levonen

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen toteaa, että ministeri Päivi Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä sopi hyvin hänelle annettuun teemaan ”Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa – kristillinen ihmiskuva haastettuna”. Tuovinen toteaa, ettei Kansanlähetyspäivät ole saanut näin paljon julkista huomiota aiemmin.

– Päivi Räsäsen puheessa oli monipuolinen teoriatausta, ja seuraavien viikkojen uutiskohu näytti sen totuusarvon käytännössä, vaikka kohun nostajat tuskin sitä edes huomasivat. Erityisen hienoa oli, että Räsänen toi puheessaan selkeästi esiin myös armon näkökulman. Ei ole hänen syynsä, että kaikki eivät ole halunneet sitä nähdä, Tuovinen sanoo.

Jotkut ovat leimanneet Kansanlähetyksen äärikristittyjen fundamentalistiseksi porukaksi. Tuovisen mukaan tämä johtuu siitä, että tietämys kirkon monipuolisesta elämästä ja historiallisesta kehityksestä on maassamme kadonnut.
– Toisaalta nykytilanne on hyödyllinenkin muistutus siitä, että kristillisen kirkon elämään kuuluu myös risti. Kirkon ja Kansanlähetyksenkin houkutuksena on vaieta hankalista asioista ja siten välttää ristin ja pilkan kantaminen.

Tuovinen arvelee kohun nousseen uutisköyhästä heinäkuusta, mutta myös kielteisestä asenteesta konservatiivisia arvoja edustavia kohtaan.
– Päivi Räsänen on hyvä syötti. Kohu tuskin nousi hänen puheensa sisällön vaan puhujan tunnetun kristillisen vakaumuksen vuoksi. Sanoivathan muutaman päivän päästä monet muutkin puolueet ja vaikuttajat, että ajatus sinänsä on oikea ja hyvä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Mitä vaikutusta kohulla on Kansanlähetyksen julkisuuskuvaan?

– Kansanlähetyspäivät eivät ole saaneet näin paljon huomiota aiemmin. Jotkut varmaankin suhtautuvat Kansanlähetykseen nyt varauksellisemmin. Toiset taas pitävät hienona asiana, että jossain vielä pidetään esillä Raamatusta ja perinteisestä kristillisestä käsityksestä nousevia arvoja. Toivon, että tämä keskustelu lisää niiden määrää, jotka rukoilevat puolestamme ja osallistuvat toimintaamme, ja että kristityt rohkaistuvat kertomaan uskostaan ja arvoistaan, Mika Tuovinen sanoo.

Lue lisää tämän viikon Uudesta Tiestä.