Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Tommi Kalenius: Minulla on tarve tehdä isoja kappaleita elämästä

 

KUVA:MIKKO HARMA

Tommi Kalenius haluaa laulaa elämästä ja etsiä lauluihin sanoja maanpinnalta. Gospelmusiikkia useita vuosia soittanut helsinkiläistynyt äänekoskelainen ponnahti isomman yleisön tietoisuuteen viime syyskuussa julkaistulla singlellään ”Me ollaan”. Tulevana keväänä musiikkia on tiedossa lisää kokonaisen levyn verran.

Tommi Kaleniukselle single edustaa terävintä kärkeä uudelta levyltä.

– Se on kappale, joka syntyi useiden kuukausien aikana, perusrunko tosin syntyi nopeasti. Minulla on tarve tehdä isoja biisejä elämästä. Koen, että tämä on laulu lähimmäisyydestä ja lohdusta. Siinä on arkisia kielikuvia elämän eri tilanteista, jotka ajatus lähimmäisyydestä kokoaa. Se, että laulussa mainitaan myös kipeitä asioita kuten keskenmeno, on ollut yllättävän lohduttava asia monelle kuuntelijalle. Se on aihe, josta ei juurikaan lauleta vaikka se on iso asia monen elämässä, Kalenius summaa.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Eletty elämä näkyy uusissa lauluissa

29-vuotias Tommi Kalenius on tähän mennessä tullut tunnetuksi lähinnä gospel-piireissä, mutta tulevat vuodet näyttävät, löytävätkö hänen laulunsa tiensä myös radioihin ja laajemman yleisön kuuluville. Vaikka uudet tuulet puhaltavat kokee muusikko tekevänsä samaa työtä kuin aina ennenkin.

– Haluan etsiä erilaisia näkökulmia asioihin. Kuitenkin voisi sanoa, että uudessakin musiikissa kristillinen arvopohja on nähtävissä, vaikka tietoisesti
en sitä haluakaan alleviivata. Tyhjänpäiväisyyttä haluan vältellä ja minusta on tärkeää, että laulussa on vahva sisältö. Kun tekee paljon lauluja, on luonnollista myös etsiä uusia tapoja sanoa asioita. Kyse on siitä mitä haluaa ilmaista ja millä tavalla.

-Voisi sanoa, että mitä isompi aihe, sitä pienemmin se pitäisi sanoa. Lauluissa olen pyrkinyt tarkentamaan. Hengellisistä sfääreistä on tultu selvästi
alaspäin. Taide on aina ollut ihmisten tunteita ja ajatuksia heijastavaa, niin myös laulut. Sanomisen tarve on muuttanut muotoaan. Kolmekymppiä alkaa lähestyä, olen tullut isäksi, eletyn elämän myötä avautuu elämästä toisenlaisia merkityksiä.

Kalenius kertoo pohtineensa viime vuosina paljon hengellisiä asioita. Tarve oikeassa olemiseen ja mustavalkoisuuteen on vähentynyt.

– Kyllä hengellisyys on ollut vahvasti prosessissa. Tilalle on tullut kyselevämpi ote.

Tommi Kaleniusta voisi helposti povata kulkemaan samoja jalanjälkiä kuin Juha Tapio. Mies haluaa kuitenkin tehdä asiat omalla tavallaan.

– Yritän etsiä omaa ääntäni. Jos se ääni löytää ihmisten sydämiin, niin se on hieno juttu.

Ahkerasti keikkaileva Kalenius on myös tuottelias lauluntekijä, jolta onntulossa lauluja muillekin artisteille pop-markkinoilla.

– Alkuvuosi menee uutta levyä hioessa, joka toivon mukaan saadaan julki
huhtikuussa.