Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Tien kulkijat -musiikkinäytelmä Vivamossa heinäkuussa

 

Pietari parantaa halvaantuneen miehen.

Vivamon Raamattukylän ohjelmisto vaihtuu heinäkuussa. Ohjelmistoon tulee musiikkinäytelmä Tien kulkijat, joka valmistui kesäksi 2011.

Näytelmä alkaa pääsiäisen jälkeisestä ajasta, jolloin alkuseurakunta syntyi ja tuhansiä ihmisiä liittyi päivittäin opetuslasten yhteyteen. Monet myivät omaisuutensa ja jakoivat kaiken.

Ennakkoluulot ja lopulta vainot saavat seurakunnan hajaantumaan eri puolille. Vainoajien joukkoja johtaa nuori Saul, joka saa luvan vangita kristittyjä. Saul kokee kääntymyksen Damaskon tiellä. Hänestä tulee Paavali, yksi alkukirkon keskisimpiä hahmoja.Näytelmässä musiikilla ja tanssilla on tärkeä sija.

IK-opisto Neliöb. 20.5.-2.6.

Musiikin ovat säveltäneet ja sovittaneet Matteus Mykkänen ja Teri Mantere. Helluntaikohtauksessa kuullaan 23 eri kielellä lausuttu pienoisevankelieumin teksti, jonka ovat nauhalle lukeneet Helsingin kansainvälisen seurakunnan jäsenet.

Tanssikoreografioista vastaa Sari Perttu. Näytelmän ohjaus on Matias Nyman ja käsikirjoitus Anna-Mari Kaskisen. Näytelmä alkaa Vivamon kivikappelin edustalta.

Tien kulkijoiden esitysajat heinäkuussa klo 14 seuraavina päivinä:  8.7., 10.7., 11.7., .12.7., 14.7., ,18.7., 19.7., 22.7., 25.7.,26.7, .28.7.ja 29.7.

Aamupävisin klo 11 heinäkuun ohjelmistossa esitetään samoina päivinä kesän 2012 uuutuusnäytelmää kuningas Salomo, paitsi sunnuntaisin 8.7., 15.,7, 22.7, ja 29.7. Lippujen hinnat: yksi näytelmä 10 euroa, molemmat näytelmät 15 euroa.

Ilmoittautumiset, tiedustelut ja varaukset. 0207 681 760 tai vivamo@sana.fi