Tiekirkot avautuvat sunnuntaina – kirkkojen ketju venyy Utsjoelle

 

Kaikkiaan 266 tiekirkkoa Hangosta Utsjoelle avaa tulevana sunnuntaina ovensa matkailijoiden iloksi. Tiekirkkoihin voi pysähtyä taivaalliselle tauolle koululaisten kesäloman loppuun saakka.

Tiekirkkojen aukioloajoissa on jonkin verran kirkkokohtaisia eroja, mutta pääsääntöisesti tiekirkot ovat auki ensi sunnuntaista alkaen elokuun puoliväliin saakka. Yleisimmin kirkkojen ovet ovat auki kello 11-16.

Tiekirkkoideaa kehitelleen Kirkkopalvelut ry:n mukaan kirkot ja niiden ympäristöt tarjoavat levollisen vaihtoehdon muille taukopaikoille ja runsaasti katsottavaa ja koettavaa kulttuurinnälkäisille tai hetken hiljentymistä kaipaaville.

Hesp 2019 neliöbanneri, elokuu

Ensimmäisten tiekirkkojen joukossa 90-luvun alussa ollut Utsjoen kirkko on tänä kesänä liittynyt uudelleen tiekirkkoketjuun. Utsjoen kirkko on Suomen pohjoisin tiekirkko. Eteläisin löytyy Hangosta.

Kesällä 2018 osassa tiekirkoista muistellaan sadan vuoden takaisia tapahtumia erilaisten Muistovuosi 1918 -tilaisuuksien merkeissä. Monilta kirkkopihoilta löytyy vuoteen 1918 liittyviä hautoja tai muistomerkkejä. Myös teemaan liittyviä kirkkokonsertteja järjestetään pitkin kesää.

Tiekirkkomateriaalit henkivät menneiden vuosikymmenten tunnelmia. Hetkiä kirkkotieltä pitkin aaltoilevan heinäpellon laitaa tai kohtaamisia kivikirkon pihapiirissä on toteuttanut kuvittaja Petteri Mattila.

Tiekirkot on koottu tiekirkot.fi-verkkopalveluun, jonne on listattu myös kirkkojen aukioloajat. Sivuston Google-pohjainen kartta ja reittihaku neuvovat tarkan sijainnin ja ajo-ohjeet perille. Teiden varsilla avoimiin kirkkoihin johdattavat Tiekirkko-liikennemerkit.

Radio Dein Herätys!-aamulähetyksen kuuntelijakisassa esitetään visaisia ja vähemmän visaisia Tiekirkko-kysymyksiä arkiaamuisin kello 8.20 kesäkuun 18. päivä alkaen kesäkuun loppuun saakka.

 
Radio Dei RADIOT_FI 2

Aiheet