Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Teuvo Hakkaraisella tuomio kirkkohopeiden ja ehtoollisviinin varastamisesta

 

Kuva: Eduskunta

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ollut viime viikkoina taajaan julkisuuden valokeilassa.

Uusimman Hakkarainen-uutisen taustalla on Seiska-lehti, joka kertoo, että Hakkarainen tuomittiin 1980-luvulla kirkon omaisuuden kähveltämisestä.

Hakkarainen ystävineen varasti Suomussalmella mm. kolehtirahoja ja ehtoollisviiniä.

Nyt paljastuneiden tietojen mukaan Hakkarainen tunkeutui muutaman kaverinsa kanssa kanssa vuonna 1986 Suomussalmen kirkkoon, josta miesten käsiin lähti 125 hopeista ehtoollispikaria, 24 pulloa ehtoollisviiniä, kolehtirahoja ja ulkomaisia kolikoita.

Omaisuuden arvoksi laskettiin tuolloin oikeussalissa noin 100 000 silloista markkaa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Suurimman osan saaliista Hakkarainen kumppaneineen palautti Suomussalmen seurakunnalle.

Nykyinen kansanedustaja Hakkarainen sai kirkkomurrostaan tuolloin yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta.

 
Artikkelibanneri perussanoma