Vapaa-ajattelijain liitto asettui puoltamaan Jyväskylän kristillistä bussikampanjaa

 

Julisteiden teksteillä halutaan herättää pohtimaan Jeesuksen sanoja

Raamatunlauseet hyppäsivät ihmisten silmille Raamattuinfo ry:n julisteista Jyväskylässä.

Jyväskyläläiset bussimatkaajat saivat ihailla tai inhota Jeesus Nasaretilaisen sanoja kesäisillä luontokuvilla pohjustettuina toukokuun kolme ensimmäistä viikkoa.

Kahdeksaankymmeneen Jyväskylän liikenteen linja-autoon oli sisätiloihin, kuljettajan selän taakse kiinnitetty 70 cm korkeita ja 50 cm leveitä raamatuntekstijulisteita.

Kampanjan takana on kolmen miehen viime syksynä perustama Raamattuinfo ry. Yhdistyksen päämääränä on saada Raamatun tekstejä sinne, missä ihmiset päivittäin liikkuvat.

– Toivon tämän vaikuttavan yleiseen ilmapiiriin yhteiskunnassa, joka jatkuvasti etääntyy Raamatusta. Jos Raamattu on Jumalan sana, ja jos sitä pidetään esillä, sana ei tyhjänä palaa, toteaa Raamattuinfo ry:n puheenjohtaja Kyösti Karjalainen.

Perheniemi neliöb.(vuosisop.)23.3.alk. MJa

Karjalainen haluaa nostaa esille Jeesuksen sanoja, jotka ovat usein haastaneet häntä itseäänkin pohtimaan niiden merkitystä.

– Mielestäni kristillisissä piireissä ajatellaan usein, että pitäisi käyttää selkeästi käännyttävää kieltä. Teema näissä julisteissa on kuitenkin enemmän sielunhoidollinen ja kutsuva. Ajatuksena on, että jokainen uskontilasta riippumatta voisi saada näistä jotakin.

”Ihmisten manipulointia pelolla”

Kampanjaan on reagoitu osittain negatiivisesti. Esimerkiksi ”Pitäkää usko Jumalaan”-juliste häiritsi erästä bussimatkaajaa, joka teki asiasta valituksen muun muassa mainostilan myyjälle sekä Mainonnan eettiseen neuvostoon. Palautteenantajan mukaan taustakuvan vedessä kasvava koivu on ihmisten manipulointia pelolla, sillä kuva luo mielleyhtymän uhkaavasta vedenpaisumuksesta.

Kyösti Karjalainen pitää palautteesta.

– On hyvä, että asiasta keskustellaan ja se tehdään sivistyneesti, Karjalainen sanoo.

Vapaa-ajattelijain liitto ilmoitti viime viikolla puoltavansa kampanjaa. Järjestön mukaan uskonnolliset mainokset on sallittava samoin kuin muukin markkinointi.

”Toivomme, että Mainonnan eettinen neuvosto suhtautuu Jeesusta, demareita, kasvissyöntiä ja K-markettia koskeviin mainoksiin samalla tavalla”, Vapaa-ajattelijain tiedotteessa todetaan.

Karjalaiselle on tärkeää, että hengelliset aiheet saavat huomiota.

– Itsellenikin esimerkiksi toissakesäisestä Vapaa-ajattelijoiden ”Jumalaa tuskin on olemassa”-bussikampanjasta tuli raikas olo. Sekin varmasti laittoi ihmiset ajattelemaan näitä asioita, hän toteaa.

Varat tempaukseen omasta kukkarosta

Noin 1800 euron hintaisen kampanja varat löytyivät yhdistyksen kolmen jäsenen omista kukkaroista. Viime tammikuussa rekisteröidylle yhdistykselle ei vielä ole myönnetty keräyslupaa.

Kyseisiä julisteita nähtiin myös Porissa alkuvuodesta, ja Raamattuinfo suunnittelee seuraavia kampanjoita Tampereelle ja Turkuun. Kyösti Karjalaisen käsialaa on niin ikään myös Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva liiketila, jonka ikkunassa komeilee milloin mikäkin raamatunlause kissankokoisin kirjaimin.