Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Teemu Keskisarja luennoi Teologisilla opintopäivillä: ”Uskontoja voi asettaa paremmuusjärjestykseen”

 

Teemu Keskisarja. Kuva: Kaisa Kautto.

Historioitsija Teemu Keskisarja kertoo luennollaan, mitä hyvää kristinusko on tuonut Suomelle.

Keskisarjan luento on Perusta-lehden Teologisilla opintopäivillä maanantaina. Hän kertoo puhuvansa hyvillä mielin ”tästä tärkeästä teemasta”.

Keskisarja kertoo kokoavansa luennossaan ”isoja linjoja uskonnosta ja isänmaan kohtalosta”.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

– Lähes tuhannen vuoden ajalta, hän täydentää.

Luennon otsikko on ”Kristinusko on parasta, mitä Suomelle on tapahtunut”. Historioitsijan mukaan yksilö voi tulla onnelliseksi tai onnettomaksi mistä tahansa uskonnosta, mutta yhteiskunnan kokonaisuudessa uskontojen erot ovat ”järeitä”, ja siksi niitä voi hyvin vertailla.

– Hedelmästään puu tunnetaan. Luterilaisuus on hyvin toiminut Pohjolassa, esivallan maallisten pyrintöjen muassa. Uskonpuhdistus säästi Suomen esimerkiksi katolisen kirkon institutionaaliselta pedofilialta, Keskisarja väittää räväkkään tyyliinsä.

Koronatilanteen vuoksi Teologiset opintopäivät järjestetään 3.-5.1.2022 kokonaan etätapahtumana. Tapahtuman teema on ”Kristinusko on parasta”.