Tatsuo Hoshikan jättikoon maalaukset matkaavat Japaniin

 

Tatsuo Hoshika opettaa heinäkuussa öljyväri- ja akvarellimaalausta Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Vampulalainen Tatsuo Hoshika viimeistelee isoja maalauksiaan, jotka ovat heinäkuussa hänen synnyinmaassaan Japanissa. Kristitty kuvataiteilija pitää näyttelyn mm. Tamio-veljensä kanssa maanjäristysten vavisuttamassa Kumamotossa.

Sadat suomalaiset ovat osallistuneet viime vuosikymmeninä kuvataiteilija Tatsuo Hoshikan maalauskursseille ympäri Suomen.

Niitä on pidetty muun muassa evankelisilla opistoilla. Nyt kalenterissa ovat kesäkurssit mm. Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa ja Hyötykasviyhdistyksen Annalassa, Helsingissä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Tatsuo Hoshika, 62, on asunut Suomessa reilut 30 vuotta.

Hän rakastui suomalaiseen taiteilijaan Kreikassa Samoksen saarella. Tuo läheinen ihmissuhde toi hänet pohjoiseen, entuudestaan aivan vieraaseen maahan ja kulttuuriin vuonna 1986.

– Merkitystä oli myös sillä, että henkinen oppi-isäni, edesmennyt Kaii Higashiyama, oli käynyt Pohjoismaissa. Hän oli kirjoittanut näkemästään ja kokemastaan niin vaikuttavasti, että kiinnostuin.

Suomessa Hoshika kääntyi kristinuskoon, tosin aluksi vain nimellisesti.

– Kävin seurakunnan tilaisuuksissa ja tein niitä asioita, joita uskovan kuuluikin tehdä. Meni paljon aikaa ennen kuin löysin tien kristinuskon ytimeen, Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseen kohtaamiseen. Kun sain sitä maistaa, tuli aito jano, jota on yhä riittänyt.                                                                                                              

Keltasävyinen teos on nimeltään Varjo. Kuva: Tatsuo Hoshika

Usko kesti, mutta avioliitto särkyi.

 

Rukousten voimalla

Viime vuonna Tatsuo Hoshika piti Harjavallassa näyttelyn Japanissa asuvan kaksoisveljensä Tamion kanssa. Projekti paisui niin, että lopulta mukana oli myös kahden muun japanilaistaiteilijan töitä.

– Veljeni pakotti minut tekemään tuota näyttelyä varten uutta taidetta – töitä, joiden mitat ilmoitetaan metreissä! Niin isoja maalauksia en ollut aiemmin tehnyt.

Vain päiviä ennen näyttelyn avajaisia Tatsuon umpilisäke tulehtui.

– Kristityt ystävät rukoilivat puolestani. Ihmeellisesti pääsin pois sairaalasta juuri ennen avajaisia!

Näyttely pidettiin Emil Cedercreutzin museossa, jonne tuotiin toipujaa varten sänky.

Avajaisissa Tatsuo Hoshikaa todella tarvittiin. Hän oli sekä taiteilijan että tulkin roolissa lukuisissa toimittajien haastatteluissa.

 

Iloa vapaudesta ja kehittymisestä

Ensi kuussa Tatsuo Hoshikan maalauksia nähdään Japanin Kumamotossa näyttelyssä, joka kuvaa tieteen ja taiteen illuusioita.

Yksi teoksista on leveydeltään peräti kymmenmetrinen.

– On suuri ilo, että vielä tässä iässä voin taiteilijana nauttia vapautumisesta sekä siitä, että huomaan yhä kehittyväni. Siitä kiitos Jumalalle.

Yksi syy hyvään oloon on koti keskellä maalaismaisemaa.

Tatsuo Hoshika muutti Vampulaan vuonna 2012, kun ystävä vinkkasi siellä myynnissä olevasta omakotitalosta.

– Vampulassa ajatusmaailmani on avautunut. Suomalaisella maalaismaisemalla on ollut minulle paljon annettavaa. On ihanaa, kun ympärillä on tilaa, kodin sisällä ja ulkopuolella.

– Sitä tahdon vakuuttaa, että Jumala pitää huolen niistä, jotka Häneen turvaavat.

Kristittyjen yhteyteen Tatsuo Hoshika hakeutuu viikoittain. Suunta Vampulasta kulkee yleensä kohti Huittista.

Punainen enkeli -teos on leveydeltään kymmenen metriä. Kuva: Tatsuo Hoshikan arkisto

 

 

Aiheet