Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Israelissa järjestettiin ensimmäinen kansallinen rukousaamiainen

 

Rukousaamiaiselle osallistui kristittyjä vaikuttajia länsimaiden lisäksi muun muassa Etelä-Afrikasta, Nigeriasta, Jordaniasta, Syyriasta ja palestiinalaisalueilta. Kuva: Antero Laukkanen

Raamatun kehotus rukoilla rauhaa Jerusalemille nousi kantavaksi teemaksi yli 500:aa pääosin kristittyä vaikuttajaa koonneessa suurtapahtumassa.

Israelissa järjestettiin keskiviikkona maan historian ensimmäinen kansainvälisen mallin mukainen, poliitikkoja, kristittyjä vaikuttajia ja liike-elämän edustajia laajasti koonnut rukousaamiainen.

Jerusalemilaisessa Waldorf Astoria -hotellissa 7. kesäkuuta pidetty tapahtuma kokosi noin 550 henkilöä yli 50 maasta; joukossa noin 15 suomalaista.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

Parlamentaarisen rukoustoiminnan edistäjänä kansainvälisestikin tunnettu Antero Laukkanen oli yksi neljästä Jerusalemiin matkanneesta suomalaiskansanedustajasta. Tapahtuman perustajajäseniin lukeutunut Laukkanen myös piti juhlaillallisella suomalaisten puheenvuoron.

– Israelissa kun oltiin, rukousaamiaisen pääteemana oli Jerusalem ja kaupungin jakamattomuus Israelin pääkaupunkina. Muissa maissa rukousaamiaisilla pyydetään siunausta kyseiselle maalle ja väestön hengellisen elämän elävöitymiselle, mutta nyt keskiössä oli selkeästi Jerusalemin tilanne, Laukkanen kertoo.

Hänen mukaansa puheenvuoroissa toistui voimakas vetoomus esirukoukseen Jerusalemin puolesta. Samoin paheksuttiin YK-järjestö UNESCOn viimeaikaisia Jerusalem-linjauksia, joissa ohitetaan käytännössä täysin kaupungin juutalaiset ja kristilliset juuret.

– Myös huoli antisemitismin ja juutalaisvastaisuuden noususta oli esillä. Tapahtuma itsessään oli vahva hengellis-poliittinen kannanotto.

Suomesta rukousaamiaiselle osallistuivat Laukkasen lisäksi muun muassa kansanedustajat Peter Östman, Laura Huhtasaari ja Simon Elo, Fidan emeritustoiminnanjohtaja Arto Hämäläinen kansainvälisen helluntailiikkeen edustajana sekä useita eri Israel-ystävyysjärjestöjen edustajia.

Tapahtumaan liittyi noin 180:n mukana olleen keskeisen vaikuttajan vierailu tiistaina 6. kesäkuuta Israelin parlamentissa Knessetissä ja presidentti Reuven Rivlinin virka-asunnolla. Heistä reilut 30 oli kansanedustajia ja europarlamentin jäseniä eri maista.

Keskiviikon rukousaamiaistilaisuuteen osallistui puolestaan Knessetin jäseniä ja muutamia Israelin hallituksen ministereitä.