Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Tasauksella parannuksia alkuperäiskansojen asemaan

 

Pääkaupunki Phnom Penhin liikennettä.

Suomen Lähetysseuran työ Kambodzhan alkuperäiskansojen aseman parantamiseksi kantaa hedelmää.

Lasten koulunkäynti on lisääntynyt ja lukutaitoisia aikuisia ja lapsia on yhä enemmän Koillis-Kambodzhassa, jossa alkuperäiskansat asuvat.

Tähän työhön kerättiin 450 000 euroa Lähetysseuran Tasaus-kampanjalla 2008.  Lisäksi Lähetysseura on saanut työhön Suomen ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyötukea.

Varoilla on kolmen vuoden aikana muun muassa koulutettu noin 500 ihmistä Ratanakirin maakunnassa.

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Viereisessä Mondulkirin maakunnassa kyläkouluopetukseen on osallistunut vuosittain 500-700 opiskelijaa ja kaksikielinen lukutaito on tälläkin alueella lisääntynyt.

Tasauksen varoilla on tuotettu myös kirjallisuusmateriaalia, säilytetty kulttuuria ja levitetty terveystietoa alkuperäiskansojen asuinseuduilla.

Lisäksi pääkaupunkiseudulla on vuosittain parannettu lähes 300 orpokodeissa asuvan nuoren aikuisen koulutus- ja työnsaantimahdollisuuksia ja edistetty 550 vähävaraisen lapsen koulunkäyntiä.