Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Tarjoomus tamperelaisille päiväkodeille: Ota kummi seurakunnasta!

 

Lastenohjaaja Terhi Vitikainen on työskennellyt Tampereen seurakuntien palveluksessa yli 30 vuotta. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Tampereen seurakunnissa työskentelee vuonna 2018 seitsemän lastenohjaajaa, jotka palvelevat päiväkotikummeina. He käyvät dialogia päiväkodin henkilökunnan kanssa katsomuskasvatuksesta ja sen toteutumisesta päivähoidossa.

Yksi päiväkotikummeista on Tampereen Eteläisen seurakunnan lastenohjaaja Terhi Vitikainen:

– Katsomuskasvatus kuuluu nyt Opetushallituksen laatimiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin. Minusta on hyvä, että päiväkodit on siihen velvoitettu ja lapset saavat tietoa kristinuskosta omaan ikäänsä sopivalla tavalla.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Hänestä on tärkeää, että lapset tuntevat kansainvälistyvässä maailmassa juurensa ja isänmaansa uskonnon – sen sisällön, tavat ja perinnön.

Kun kummi vierailee päiväkodissa, yhteiset hetket ovat tunnustuksettomia ja kristinuskoon sitouttamattomia.

Lasten kanssa voidaan keskustella esimerkiksi kirkkovuoden juhlaperinteestä sekä tutustua yleissivistyksen hengessä Raamatun henkilöihin ja sisältöihin.

– Se on paikallaan, sillä Raamattu on laajalti siteerattu teos, jonka tekstejä lainataan usein arkikielessä.

Kirkko tutuksi

Terhi Vitikainen aloitti tammikuussa yhteistyön hervantalaisen päiväkodin kanssa.

– Suunnittelin lastentarhanopettajan ja lastenhoitajan kanssa kevään katsomuskasvatuksen sisällöt 3-5-vuotiaille ja pistimme ne kalenteriin.

Päätimme ”kasvattaa” Jeesuksen lapsesta aikuiseksi eli käydä läpi hänen elämänsä vaiheita.

– Loppukeväästä ehdimme siihen, miten Jeesus ilmestyy kuolleista heräämisensä jälkeen opetuslapsilleen. Samalla mietimme lasten kanssa, mikä on ystävän ja yhteisten hetkien merkitys. Niitä on mukavaa ja tärkeääkin muistella.

Vitikainen kertoo, että varhaiskasvatussuunnitelman idea on, että päiväkodin henkilöstö itse huolehtii katsomuskasvatuksesta.

– Hyvä niin! Päiväkotikummi tukee myös mm. sopivan havaintomateriaalin, kirjallisuuden ja laulujen löytämisessä.

Terhi Vitikainen tapaa päiväkotien lapsia myös Viinikan kirkossa, johon hän tutustuttaa vierailijoita viidellä aistilla. Mitä siellä voikaan kuulla ja nähdä, tuntea, haistaa ja maistaa?

Seurakuntien kummit palvelevat Tampereella niitä päiväkoteja, jotka ovat ilmoittaneet halukkuutensa yhteistyöhön.

 

Aiheet