Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Tänään voi muistaa Koskelan uhria viemällä kynttilän näkyvälle paikalle – seurakunnat ympäri Suomea mukana kynttilätapahtumassa

 

Porvoossa kynttilän voi tuoda Näsinmäen hautausmaan muistolehtoon, joka sijaitsee Näsinportin läheisyydessä.

Perjantaina 5. maaliskuuta ihmisiä kutsutaan viemään kynttilä näkyvälle paikalle Koskelan uhrin muistoksi. Monilla paikkakunnilla seurakunnat osallistuvat tapahtumaan.

Koskelassa joulukuun alussa tapahtunut 16-vuotiaan raaka kuolemaan johtanut pahoinpitely on järkyttänyt laajasti ja herättänyt pohtimaan keinoja, joilla koulukiusaamista saataisiin kitkettyä. Ikätovereidensa uhriksi joutunut poika oli kärsinyt pitkään koulukiusaamisesta.

Sosiaalisessa mediassa on perustettu ryhmiä, joissa osoitetaan tukea Koskelan uhrille ja jaetaan kokemuksia kiusaamisesta sekä pohditaan keinoja kiusaamisen lopettamiseksi. Yksi tällainen on Oikeutta Koskelan uhrille – kiusaamista ja kouluväkivaltaa vastaan -ryhmä, jossa on yli 6000 jäsentä. Toinen Facebook-yhteisö on Minä en kiusaa -ryhmä, joka on perustettu vertaistueksi kiusatuille ja toisaalta myös ennalta ehkäisemään kiusaamista.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Minä en kiusaa -yhteisö on järjestäjänä tänään 5. maaliskuuta klo 18-20 toteutettavassa Kynttilä Koskelan uhrin muistoksi – Seis kiusaaminen ja väkivalta -tapahtumassa. Kyse on epävirallisesta tapahtumasta, jossa ihmisiä kehotetaan koronarajoitukset huomioon ottaen viemään kynttilä näkyvälle paikalle omalla paikkakunnalla. Facebookin tapahtumasivulta löytyy tarkempia paikkakuntakohtaisia tietoja siitä, mihin kynttilän voi viedä. Esimerkiksi Helsingissä kynttilän voi viedä Eduskuntatalon portaille, Vantaalla Tikkurilan kaupungintalon vesialtaan reunalle ja Turussa Turun tuomiokirkon portaille. Monilla paikkakunnilla kynttilä viedään kirkon läheisyyteen tai hautausmaalle.

Jotkut seurakunnat ovat ilmoittaneet, että niiden työntekijät osallistuvat tapahtumaan ja tarjoavat mahdollisuutta keskusteluun. Tarkempia tietoja löytyy seurakuntien verkko- tai Facebook-sivuilta.