Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Tampereen seurakuntien joulukalenteri sai aikaan positiivisen palautteen vyöryn

 

Kiitosta sai myös Hanna Koivumäen kuvittama kansi

Tampereen seurakuntien jakama joulukalenteri sai runsaasti kiitosta. Palautetta sateli päivittäin koko joulukuun ajan. Tamperelaisia ilahduttivat erityisesti kalenterin sisältämät tekstit, jotka välittävät ajatusta armosta itseä ja muita kohtaan.

Kalenteritempauksen takana oli Tampereen seurakuntien perheneuvonta, joka halusi kalenterin välityksellä kiittää kirkon jäseniä toimintansa mahdollistamisesta. Kalenterit jaettiin jokaiseen tamperelaiskotiin marraskuussa, jolloin vietettiin myös perheneuvonnan 70-vuotisjuhlaa.

– Lukuisissa palautteissa kiitettiin juuri siitä, että kalenteri antaa voimaa ja iloa arjen keskelle, kertoo seurakuntien perheneuvontatyön johtaja Heikki Syrjämäki.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

– Joulu on odotettu ja ihana juhla, mutta me ihmiset vaan tuppaamme tekemään siitä myös aikamoisen työsavotan. Siksi varmaankin lauseet kuten ”armoa arkeen” tai ”Betlehemin tallissa ei turhia siivoiltu” tuntuivat monista tervetulleilta, Syrjämäki pohtii.

Kalenterin tekstit suunnitteli Tampereen seurakuntien perheneuvonnan tiimi sekä pastori Jussi Laine ja tiedottaja Eva Wäljas.

Joulukalenteri oli juhlavuoden huipennus

Syrjämäen mukaan juhlavuosi onnistui juuri siten toivottiin. Media piti perheiden asioita esillä ja pelkästään juhlaviikon aikana perheneuvojat tavoittivat noin 2000 pirkanmaalaista. Kirkon perheneuvonnan palvelulla on suuri kysyntä. Pelkästään Tampereella seurakuntien perheneuvonta tavoitti viime vuonna yli tuhat asiakasta.

– Vuonna 2015 meidän on suuntauduttava edellisvuotta enemmän perustyöhömme asiakkaiden kanssa. Jonot ovat kasvaneet kysynnän kasvaessa. Kirkkoon luotetaan elämän kriisikohdissa. Tämän vuoksi perheneuvojia näkyy juhlavuotta vähemmän julkisuudessa, mutta työ perheiden ja parisuhteiden hyväksi jatkuu, Syrjämäki lupaa.

Kalenterista sanottua:

– Teillä on ollut niin ihana joulukalenteri, että se on ollut oikea hyvän mielen kalenteri! Joka päivä on saanut pienen lahjan avatessaan luukun ja on ollut lopunpäivää hyvällä tuulella 🙂 Kiitos ihmisen huomioimisesta ja arvostamisesta.

– Kuvitus tosi kaunis ja sisällöltään kannustava ja tukea antava varsinkin kun perheessämme isä on saattohoidossa. Avasimme luukut joka päivä yhdessä ja saimme siitä voimaa. Toivottavasti jatkossakin saamme nauttia joulukalenterin annista, vaikka tämä olikin isän viimeinen joulu.

– Kiitos joulukalenterista, se on aivan ihana ja ajatuksia herättävä. Aamuisin aivan odottaa luukun aukaisua ja tulee hyvä mieli koko päiväksi:) Toivottavasti tämä perinne jatkuu ja saamme myös ensi vuonna vastaavan ilon koteihimme.