Tampereella rippikoululaiset istuttavat puita – Suomen kaikkia rippikouluryhmiä haastetaan mukaan istutustalkoisiin

 

Puu on symbolina myös reformaation juhlavuoden logossa. Puu symboloi muun muassa toivoa. Kuva: Sari Savela

Tulevana sunnuntaina kirkot täyttyvät rippikoululaisista, kun valtakunnallista rippikoulusunnuntaita vietetään jo 13. kerran peräkkäin.

Reformaation merkkivuosi ja Suomen itsenäisyyden juhlavuosi näkyvät tänä vuonna rippikouluissa.

Tampereen seurakuntien ympäristötoimikunta on kutsunut Tampereen rippikouluja mukaan kampanjaan istuttamaan puita juhlavuoden kunniaksi. Ajatus on, että jokainen rippikouluryhmä voisi halutessaan istuttaa puun seurakuntien omille maille. Tämä haaste on otettu ilolla vastaan.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

”Puun istuttaminen kuvastaa kasvua, toivoa ja vastuuta luomakunnasta. Sehän sopii meille paremmin kuin hyvin”, kertoo Tampereen Harjun seurakunnan nuorisotyönohjaaja Elisa Mäkinen.

”Me haastetaan kampanjaan mukaan Suomen kaikki rippikouluryhmät. Aika monta puuta saadaan istutettua, jos haaste otetaan vastaa”, Mäkinen toteaa.

Rippikoulutyön vs. asiantuntija Jari Pulkkinen kirkkohallituksesta kannustaa rippikouluryhmiä ottamaan haasteen vastaan ja sopimaan seurakunnan kanssa sopivasta istutuspaikasta.

”Ottakaa valokuva tai videoikaa puun istuttaminen ja julkaiskaa se Instagramissa #ripari2017. Samaan yhteyteen voi liittää opetusta esimerkiksi ilmastomuutoksesta ja kristityn tehtävistä luomakunnan varjelijana”, Pulkkinen opastaa.