Taas uusi kirkko Algeriassa suljettiin, kun hallitus määräsi ”ankarat” tutkimukset

 

Algerian viranomaiset ovat määränneet virkamiehet tukahduttamaan ankarasti maan ”kumouksellisia” protestanttisia seurakuntia. Niinpä taas eräs kirkko suljettiin 24. syyskuuta Boghnissa, pohjoisessa Tizi Ouzoun maakunnassa.

Protestanttisia seurakuntia on nyt suljettu yhteensä kahdeksan. Ne kuuluvat 45 seurakunnan muodostamaan l’Église Protestante d’Algérie (EPA) kirkkoryhmään. Tiedot on raportoinut avustusjärjestö Middle East Concern (MEC). Suljettu kirkkorakennus on kahden seurakunnan koti, ja sulkeminen koskee noin 380 kristittyä.

Aiemmin tässä kuussa poliisit sulkivat Rauhanruhtinaan seurakunnan Béjaïa-maakunnassa. Se on odottanut vuodesta 2013 lähtien uudelleenrekisteröinnin hyväksymistä. Elokuussa suljettiin toinen protestanttinen seurakunta Tizi Ouzoun maakunnassa. EPA seurakunnat ovat pyrkineet rekisteröitymään vuoden 2006 lain mukaisesti. Laki edellyttää kaikkien muiden kuin muslimien palvontapaikoilta toimintalupaa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

’Tuhoisat ideat’

Sulkemisten taustalla on sisäministeriön antama määräys, jolla on pitkä otsikko: ”Kansallista uskonnollista vakautta horjuttavien uskonnollisten ryhmien toiminta, varsinkin niiden tuhoisat / kumoukselliset pyrkimykset maamme nykytilanteessa”. Ministeriö lähetti määräyksen maakuntien kuvernööreille, sisäisen ja kansallisen turvallisuuden sekä poliisilaitoksen johtajille, MEC:n siteeraaman algerialaisen päivälehden mukaan.

Määräyksessä, jossa mainitaan myös kaksi radikaalia islamilaista ryhmää, protestanttisia seurakuntia kuvataan kumouksellisiksi ja niiden pastoreita syytetään ”tuhoisien ideoiden” levittämisestä ulkomaisten ryhmien tuella. Turvallisuuspäälliköitä kehotetaan ”vahvistamaan kaikella ankaruudella” tutkimuksia kirkon johtajien taloudellisen toiminnan selvittämiseksi.

Toukokuussa kolme EPA kirkon johtajaa vieraili Isossa-Britanniassa. He pyysivät maan johtajia vaatimaan Algerian hallitusta lopettamaan kristilliseen vähemmistöön kohdistuvan nykyisenkaltaisen kurinpidon.

 
Open Doors neliömainos artikkelin jälkeen