Syyttäjä valittaa hovioikeuteen – Päivi Räsänen: ”Olen valmis puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta tarvittaessa kaikissa oikeusasteissa”

 

Päivi Räsänen kertoo, että raskainta esitutkinta- ja oikeusprosessissa ovat olleet syyttäjän väärät todistukset hänen lausunnoistaan. Kuva: Sari Savela

Kansanedustaja Päivi Räsänen (KD) sai perjantaina 29.4. tiedon, että syyttäjä aikoo valittaa hovioikeuteen raamattukäräjien päätöksestä kaikkien syytekohtien osalta.

”Syyttäjän ratkaisu valittaa Helsingin käräjäoikeuden vapauttavasta päätöksestä antaa mahdollisuuden saada sanan- ja uskonnonvapautta turvaava ennakkopäätös aina korkeimmasta oikeudesta. Iloitsen myös siitä, että keskustelu Raamatusta edelleen jatkuu. Olen osaltani valmis puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta kaikissa tarvittavissa oikeusasteissa, tarvittaessa jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa”, Päivi Räsänen toteaa lähettämässään tiedotteessa.

Helsingin käräjäoikeus vapautti Räsäsen kaikista syytteistä 30.3. antamassaan päätöksessään. Räsästä syytettiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytekohtia oli kaikkiaan kolme ja niistä yksi koski myös Luthersäätiön piispa Juhana Pohjolaa. Myös hänet vapautettiin syytteistä. Käräjäoikeuden vapauttavan tuomion jälkeen Räsänen kommentoi päätöstä tuoreeltaan ja kertoi olevansa helpottunut ja toivoi, että syyttäjä tyytyisi käräjäoikeuden päätökseen.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Esitutkinta- ja oikeusprosessi Räsästä vastaan on jatkunut jo lähes kolme vuotta ja on mahdollista, että se kestää vielä vuosia. Tiedotteessaan Räsänen kertoo, että raskainta koko prosessin aikana ovat olleet syyttäjän väärät todistukset hänen lausunnoistaan.

”Käräjäoikeus totesi päätöksessään useista syyttäjän suuhuni laittamista väitteistä, että sellaisia ei syytteenalaisista teksteistäni löydy. Valituksessaan syyttäjä pyrkii osoittamaan, että lausumistani välittyy syyttäjän omaan tulkintaan perustuva viesti.”

”Syyttäjä vetoaa siihen, että lausumiani on tulkittava ”objektiivisesti”, vastoin sitä, mitä olen tosiasiassa sanonut. Syyttäjä on julkisuudessa todennut, että ei tulkinnassaan liiku ”totuus-epätotuus”-ulottuvuudella.