Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Suomi käännytti 80 vuotta sitten 53 juutalaispakolaista takaisin natsi-Saksaan

 

Muistotilaisuus Tähtitorninmäellä 20.8.2018 niiden 53 juutalaisten muistoksi, jotka käännytettiin Suomesta 80 vuotta aiemmin 1938.
Kuvassa vasemmalta oikealle: Israelin suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg, European Coalition for Israelin johtaja Tomas Sandell, rabbi Simon Livson ja puheenjohtaja ja Yaron Nadbornik Helsingin juutalaisesta seurakunnasta, kansanedustaja Peter Östman ja European Coalition for Israelin hallituksen puheenjohtaja Tor G. Gull. Kuva: Katariina Salmi

Suomessa on ollut vallalla käsitys, että Suomi luovutti ainoastaan kahdeksan juutalaista natsi-Saksaan sodan aikaan. Sitä ei yleisesti tiedetä, että jo vuonna 1938 Suomi eväsi 53 juutalaispakolaisen maihinnousun Suomeen.

Jatkosotaa käsittelevässä virallisessa suomalaisessa historiankirjoituksessa mainitaan, että vain kahdeksan juutalaista luovutettiin natsi-Saksaan osana yhteistä sotaamme Neuvostoliittoa vastaan. Valtiovallalta vei  58 vuotta tunnustaa tämä tosiasia. Se tehtiin pystyttämällä muistomerkki Tähtitorninmäelle Helsinkiin vuonna 2000 ja myös pyytämällä tekoa virallisesti anteeksi juutalaiselta seurakunnalta.

Nykyinen historiantutkimus ei täysin hyväksy teoriaa vain kahdeksasta natsi-Saksalle luovutetusta juutalaisesta. Jo elokuussa 1938 SS Ariadne-aluksella matkustaneelta 53 juutalaiselta kiellettiin maihinnousu Suomeen, ja heidät lähetettiin jo seuraavana päivänä takaisin natsi-Saksaan. Laivassa oli viimeisillään raskaana oleva nainen, jonka annettiin synnyttää lapsensa Helsingissä, mutta sitten hänet vietiin nopeasti takaisin alukselle. Mitä tapahtui lapselle, joka syntyi Helsingissä 19. elokuuta 1938? Sekä hallituksen keskustelujen pöytäkirjaotteet että käännytystä koskevat lehtikirjoitukset antavat ymmärtää, että Suomessa oltiin hyvin tietoisia siitä, mikä juutalaispakolaisia voisi odottaa. Vain kuukautta aikaisemmin kansainvälinen pakolaiskonferenssi Evianissa Ranskassa oli epäonnistunut löytämään ratkaisun juutalaisten pakolaiskriisiin. Kristalliyöhön oli elokuussa enää kolme kuukautta.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

”Milloin Suomen hallitus pyytää anteeksi sitä, että se petti nämä juutalaispakolaiset?” kysyi European Coalition for Israel -järjestön johtaja Tomas Sandell muistohetkessä maanantai-iltana 20. elokuuta 2018, täsmälleen 80 vuotta käännytyksen jälkeen. ”Vähintä, mitä voimme vaatia, on että valtiovalta myöntää määrärahan akateemiseen tutkimukseen asiasta, niin että tapaus voidaan tutkia perusteellisesti. Silloin voidaan selvittää noiden 53 juutalaisen kohtalo, mukaan lukien sen lapsen, joka syntyi Helsingissä 19. elokuuta 1938.”

Juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik kertoi avauspuheessaan, kuinka pieni juutalainen seurakunta oli 1938 tarjoutunut pitämään huolta itävaltalaispakolaisista ja kustantamaan heidän ylläpitonsa. Mutta huolimatta anteliaasta tarjouksesta silloinen sisäministeri Urho Kekkonen päätti, että juutalaiset käännytetään. Näitä 53:ä juutalaista on siitä syystä kansan suussa kutsuttu ”Kekkosen juutalaisiksi”.

Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Peter Östman pyysi omasta ja ryhmänsä puolesta anteeksi käännytystä ja sanoi, että se on vuonna 1942 luovutettujen juutalaisten ohella häpeäpilkku Suomen historiassa. 

Muistohetki, joka pidettiin kahdeksan luovutetun juutalaisen muistomerkin luona, oli ensimmäinen laatuaan. Tilaisuuden järjestäjät European Coalition for Israel ja juutalainen seurakunta pitävät kuitenkin mahdollisena, että tästä voisi tulla uusi perinne, ainakin kunnes hallitus päättää tutkia asian.

Muistohetkeen osallistuivat myös Israelin Suomen-suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg sekä rabbi Simon Livson Helsingin juutalaisesta seurakunnasta.