SM-Gospelit järjestettiin vuosien tauon jälkeen – voittajaksi valittiin räp-yhtye

 

NNS:n kappale ”Mul ei oo varaa” on kuunneltavissa YouTubessa. Yhtyeeseen kuuluvat Jesse de Jong, Pekka Sormunen, Onni Tulla ja Tuomas Uusitalo. KUVA: Susanna Sarimaa

Gospelin Suomen mestaruudesta miteltiin viikonloppuna viiden vuoden tauon jälkeen.

Mestari valittiin viiden esiintyneen finalistin joukosta, joita olivat NNS, Funky Sunday, Onni Pyhälahti, WLC ja BigBless. Pokaalin sai lopulta räp-yhtye NNS. Kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa Tampereella, Yhden hinnalla -tapahtuman yhteydessä 6.5.

Voittaja pääsi jo samana iltana esiintymään Ristirockissa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Voittaja saa myös näkyvyyttä kristillisessä mediassa sekä mainetta ja kunniaa, kisan järjestäjä Miia Rautkoski kertoo, mitä voitto merkitsee yhtyeelle.

Edellisen kerran SM-gospelit pidettiin vuonna 2012 Markku Sandbergin johdolla. Kun hän jättäytyi tehtävästä pois, jatkajaa ei heti löytynyt, kunnes Sandberg ehdotti järjestämistä muusikko ja musiikinopettaja Miia Rautkoskelle. Hän on tehnyt vuonna 2012 kisasta pro gradu -tutkielman ja ollut siinä myös itse kilpailemassa.

Rautkosken mielestä gospel tekee uutta nousua Suomessa.

– 20 bändiä lähetti demonsa kisaan. Ja kisassa sali oli täynnä yleisöä, hän iloitsee.

Kilpailu oli avoin kaikille suomalaisille gospel-yhtyeille ja artisteille ikään katsomatta. Finaaliviisikon valitsi musiikkialan ammattilaisista koostuva esiraati.

Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla alkunsa saaneen NNS:n valitsi voittajaksi Suomi-gospelin konkareista koottu tuomaristo. Mukana olivat Sami Laulajainen, Minna Pyysalo, Tatu Kekkonen ja Sami Asp.

Viisi vuotta sitten SM-gospeleiden pokaali ojennettiin Great Wide Northille. Kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1996.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet