Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Sinnikäs työ palkitaan, kun vastuu siirtyy paikallisille – Mongoliassa kehitysyhteistyöhankkeet ovat auttaneet tuhansia

 

Hankkeen aikana suhteet paikallisviranomaisten sekä kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kanssa ovat koko ajan vahvistuneet. Kuva: Kylväjä.

Kolme vuotta Mongoliassa jatkunut Lähetysyhdistys Kylväjän yksinhuoltajahanke toi äidit yhteen. Nyt hanketoimistoa johdetaan Arhangaissa paikallisin voimin.

Suomen Ulkoministeriön rahoittamassa Yksinhuoltajaäitien voimaannuttaminen Mongolian maaseudulla -hankkeessa Arhangaissa on nyt käsillä sen viimeiset vaiheet. Vuonna 2017 alkaneessa projektissa seuraavana askeleena suunnitelmissa on tulosten raportointi paikallisviranomaisille sekä opitun reflektointi. Hankkeen kautta 122 yksinhuoltajaa sai tukea.

Hankkeessa pidettiin tärkeänä hyvin valitun kohderyhmän aktiivisen osallistuminen takaamista, missä onnistuttiin.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

– Yksinhuoltajat ovat voineet itse kertoa tarpeistaan ja ongelmistaan, ja hankkeen aikana he ovat olleet toteuttajia, osallistujia sekä arvioijia. Hankkeen myötä heistä on tullut myös asiantuntijoita, ja hanketyöntekijät ovat oppineet heiltä paljon, projektimanageri Ankhtuya M. kuvailee.

Hankkeen myötä yksinhuoltajien itseluottamus ja heidän valmiutensa avoimeen kommunikaatioon vahvistui.

Vertaisryhmien säännölliset tapaamiset auttoivat äitejä myös kertomaan kokemistaan haasteista ja esteiden yli pääsemisestä.

Kylväjä on toteuttanut Mongoliassa Arhangain toimipisteessä useamman merkittävän hankkeen viimeisten 17 vuoden aikana. Kun Kylväjän paikallisorganisaation toimipiste Arhangaihissa aikoinaan perustettiin, yhteistyö viranomaisten kanssa oli hidasta. Vuosien varrella kyky rakentaa vahvoja suhteita niin paikallisviranomaisten kuin kansainvälisten kansalaisjärjestöjenkin kanssa on kuitenkin vahvistunut.

Myös hankeviestintää on viimeisen vuosikymmenen aikana kehitetty yhteistyösopimuksella paikallistelevision kanssa, uutisoinnilla paikallissanomalehdessä ja Kylväjän paikallisorganisaation Facebook-sivuilla. Tämä lisää omalta osaltaan ihmisten tietoisuutta ja edistää muutosta.

– Olemme oppineet, että meidän tulee rakentaa kestävyyttä hankkeen varrella, jotta vaikutukset pysyisivät sen päättyessä, Ankhtuya toteaa.

 
Kylvaja artikkelibanneri