Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Seurakunnat saivat haasteen juhlia syyskuista vauvan päivää

 

Sairaalapappi Saila Heinikoski Lastenklinikan leikkiosastolla. Kuva: Kirkon kuvapankki, Aarne Ormio

Kalenteriin tulee äitien- ja isänpäivän rinnalle vauvan päivä, jota vietetään aina syyskuun viimeisenä perjantaina. Johtava asiantuntija Anne Anttonen Kirkkohallituksesta on haastanut suomalaiset seurakunnat vauvan päivän toteutukseen.

– Päivän tavoite on tuoda esille niitä tarpeita ja haasteita, joita vauvan ja vauvaperheen elämään liittyy, sanoo vauvan päivän taustaorganisaation, VauvaSuomi ry:n, hallituksen puheenjohtaja Merja-Maaria Turunen.

Vauvan päivää on tarkoitus viettää yhdessä yritysten, julkisen sektorin, järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Odotus on, että siihen osallistutaan kodeissa, kunnissa, kirjastoissa, kaupoissa, työpaikoilla, puistoissa, neuvoloissa sekä seurakunnissa.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toivoo, että vauvan päivän vietto leviää Suomesta maailmalle ja nousee suomalaiseksi vientituotteeksi.

Vauvan päivän tavoitteet ja konsepti julkistettiin kesäkuun alussa tilaisuudessa, jossa oli mukana myös Anne Anttonen, joka työskentelee Kirkkohallituksessa perheasioiden ja perheneuvonnan koulutuksen johtavana asiantuntijana.

– Kirkon perheneuvonnan kokemus on se, että tuettu ja kannateltu parisuhde jaksaa kantaa koko perhettä. Vauvaperheen ensimmäisenä vuonna saama tuki säteilee pitkälle vauvan ja muiden perheenjäsenten elämään.

Anttonen haastoi suomalaiset seurakunnat toteuttamaan vauvan päivää, jota vietetään ensimmäistä kertaa 29.9.2017.

VauvaSuomi ry on ilmoittanut tavoitteekseen Suomen, jossa jokainen edistää vauvojen ja perheiden lapsilähtöisen elämän toteutumista.

Itseään VauvaSuomi luonnehtii pro vauva –liikkeeksi, joka toimii vauvojen yhteiskunnallisesti vaikuttavana etujärjestönä ja tuo esille vauvan oman äänen.