Satakunnan Kansa: Saarnakiellolle haetaan purkua Kokemäellä

 

Kokemäen kirkko. Kuva: Hotarju

Kokemäkeläinen hautaustoimialan yrittäjä Markku Tuomikorpi hakee saamansa saarna- ja opetuskiellon purkua kirkkoneuvostolta.

Seurakuntalainen kertoi viime perjantaina kirkkoherra Hannu Tomperi päättäneen, ettei Tuomikorpi ole sopiva pitämään seurakunnan tilaisuuksissa teologisia puheita, jotka voidaan käsittää seurakunnan opetuksiksi.

Markku Tuomikorpi saa kirkkoherran mukaan puhua vain yksityisen henkilön järjestämissä tilaisuuksissa.

Satakunnan Kansa kertoo, että Tuomikorven puhtaasti Raamatun sanaan pohjautuva saarna- ja opetustapa poikkeaa kirkon virallisesta linjasta. Hän pitää muun muassa homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Ajatustapansa hän tuo esille myös kirkkoneuvostolle jättämässään hakemuksessa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Jos kirkkoneuvostokin päätyy saarna- ja opetuskieltoon, kertoo Tuomikorpi lehdelle vakavasti harkitsevansa kirkosta eroamista.

Tuomikorpi on toiminut maallikkona eri tehtävissä Kokemäen seurakunnassa yli 30 vuotta.

Satakunnan Kansan juttu

 
Artikkelibanneri perussanoma