Santeri Marjokorpi Uusi Tie -lehden päätoimittajaksi

 

– Inkerin kirkon pappislupauksessa luvataan pysyä Jumalan sanassa ja evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa, sanoo Santeri Marjokorpi. Kuva: Matti Korhonen

Suomen teologisen instituutin pääsihteeri, teologian maisteri Santeri Marjokorpi on valittu Uuden Tien tulevaksi päätoimittajaksi. Marjokorpi aloittaa tehtävässään elokuussa.

Kustannus Oy Uuden Tien hallitus ja Kansanlähetyksen liittohallitus ovat valinneet Suomen teologisen instituutin (STI) pääsihteeri, teologian maisteri Santeri Marjokorven Uusi Tie -lehden uudeksi päätoimittajaksi ja Kansanlähetyksen julistustyöntekijäksi. Hän aloittaa tehtävässään 28. elokuuta 2023. Uuden Tien päätoimittajan tehtävään oli useita hakijoita, joista viisi sopivimmiksi katsottua kutsuttiin haastateltaviksi. Heistä valinta kohdistui Marjokorpeen.

Nykyinen päätoimittaja Leif Nummela jää elo–syyskuun vaihteessa pois päätoimittajan tehtävästä ja eläkkeelle loppuvuodesta 2023. Nummela tuli Uuden Tien päätoimittajaksi syyskuussa 1993, joten hänen päätoimittajankautensa on kestänyt tasan 30 vuotta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

”Maallistuneessa yhteiskunnassa yhä tärkeämpää, että kristittyjen ääni tulee kuuluviin”

Santeri Marjokorpi odottaa mielenkiinnolla pääsevänsä tehtävään käsiksi ja vaikuttamaan kristillisessä mediassa.

– Uusi Tie on varmaan herätysliikekentän keskeisin lehti Suomessa ja sillä on laajempi vaikuttavuus myös yli herätysliikerajojen. Halusin antaa oman panokseni ja olla puolustamassa kristinuskoa julkisessa tilassa. Lehden kautta voi koota isoja joukkoja herätyskristillistä ja klassiseen kristinuskoon sitoutunutta väkeä.

Marjokorpi huomauttaa, että vaikka maallistuminen etenee länsimaissa, uskontojen merkitys kasvaa globaalisti. Uskonnolliset kysymykset ovat tapetilla jatkuvasti.

– Maallistuneessa yhteiskunnassa on yhä tärkeämpää, että kristittyjen ääni tulee kuuluviin. Kun se ei tule niinkään esiin valtamediassa, on hyvä, että kristityillä on omat kanavat, joissa se tulee esille.

– On totta, että printtimedialla on vaikeuksia monella tasolla. Mutta uskon, että jos me teemme sellaista sisältöä, jota ei mistään muualta saa ja joka on laadukasta, sille on tilausta. Voi olla, että jossain vaiheessa toiminta tulee siirtymään enemmän nettiin.

Lehden linjaan ei ole tiedossa suuria muutoksia

Santeri Marjokorpi pitää hyvänä lehden nykyistä linjaa, joka korostaa Raamattua, herätystä ja lähetystä.

– En välttämättä mitään radikaalia muutosta tuo. Mutta haluaisin, että Uusi Tie olisi lehti, joka yhdistäisi laajasti herätyskristillisiä piirejä ja joka ottaisi terävästi kantaa. Ennen kuin lupaan mitään isoja käytännön uudistuksia, on hyvä perehtyä toimenkuvaan tarkemmin.

Haluaisin, että Uusi Tie olisi lehti, joka yhdistäisi laajasti herätyskristillisiä piirejä ja joka ottaisi terävästi kantaa.

Nykyisessä työssään STI:ssä Marjokorpi on saanut tutustua eri hengellisiin liikkeisiin. Myös Kansanlähetyksen tilaisuuksiin on tullut puhujakutsuja. Kansanlähetys on tosin tuttu hänelle jo nuoruudesta. Samoin monet muut herätysliikkeet.

– Työ STI:ssä on ollut merkityksellistä ja mukavaa. Haluaisin sanoa STI:n tukijoille: älkää unohtako sitä. Se on tärkeä paikka. STI:llä on hyvä hallitus, joka löytää kyllä työni jatkajan.

Lue myös täältä, kuinka Marjokorven valintaa kommentoi Uuden Tien hallituksen puheenjohtaja Daniel Nummela.

 
artikkelibanneri Uusi Tie