Sancti Amici & Laluluyhtye Frida ovat Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmä 2020

 

Porvoolainen nuorisokuoro Sancti Amici ja sen piiristä muodostunut lauluyhtye Frida on valittu Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmäksi 2020.

Kyseessä on Kirkkomusiikkiliiton myöntämä tunnustus kirkkomusiikin piirissä tapahtuvasta ansiokkaasta toiminnasta. Valinnan teki Kirkkomusiikkiliiton hallitus. Tunnustukseen kuuluu konsertti Pohjoismaisessa Kirkkomusiikkisymposiumissa Helsingissä ensi syksynä, 1 000 euron varaus konsertin kuluihin sekä 500 euron rahapalkinto.

Valinnassa painoi ryhmän korkea taiteellinen taso. Omalla esimerkillään kuoro ja sen johtaja Minna Wesslund osoittavat innostavasti, kuinka korkeatasoista musiikkia toteutetaan kirkon musiikkitoiminnan piirissä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kuoro luo mahdollisuuden kirkkomusiikkiharrastamiselle nuorten ikäryhmässä.

– Nuoret ovat kirkkomusiikkitoiminnassa valitettavan usein väliinputoajia. Kanttori Minna Wesslund on omalla esimerkillään näyttänyt, että myös nuorten musiikkitoimintaa voi ja kannattaa toteuttaa seurakuntien musiikkitoiminnan piirissä, sanoo Kirkkomusiikkiliiton toiminnanjohtaja Jonna Aakkula.

– Porvoon esimerkki voi rohkaista kanttoreita eri puolilla Suomea rakentamaan polkuja musiikinharrastamiselle lapsuudesta aikuisikään saakka. Pitkäjänteinen työ on kantanut täällä hedelmää.

Ohjelmistossa pääosin a cappellaa

Sancti Amici on klassiseen musiikkiin suuntautunut Porvoon suomalaisen seurakunnan nuorten kuoro, jossa laulaa 12 nuorta naista. Porvoon seurakunnassa on ollut jo vuosia musiikkiryhmiä eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Laulutekniikan ja nuotinlukutaidon kehityttyä tie voi johtaa Sancti Amici -kuoroon. Kuoron ohjelmisto on pääosin säestyksetöntä eli a cappellaa. Kuoro leireilee kolme kertaa vuodessa, kesäisin myös Saimaalla, jolloin pidetään konsertit alueen rantakunnissa.

Kanttori Minna Wesslund johtaa Sancti Amici -kuoroa.

Lauluyhtye Frida on seitsemän nuoren naisen yhtye, joka on muodostunut Sancti Amici -kuorosta.

Seurakunnan tilaisuuksissa esiintymisten lisäksi kuorot konsertoivat joka kevät ja joulu kotikirkossaan Porvoon tuomiokirkossa ja eri puolilla Suomea. Ryhmät laulavat yhdessä ja erikseen. Vapaaehtoiset ja itsenäiset laulutervehdykset sairaaloissa ja palvelutaloissa ovat ryhmän uusi toimintamuoto.

Kuoroilla on ollut konsertteja kotimaan lisäksi Virossa, Unkarissa ja Saksassa. Ensi kesänä kuorot on kutsuttu Viljandin Hansapäiville. Kuorojen Hallayö-levy ilmestyi keväällä 2016.

Kanttori Minna Wesslund on suorittanut A-tutkinnon uruissa. Hän toimii Porvoon suomalaisen seurakunnan lasten ja nuorten musiikkikasvatuksesta vastaavana kanttorina. Wesslund on säveltänyt ja sovittanut lapsi-, nuoriso- ja sekakuoromateriaalia.