Kirjoittanut
Eurooppa on vuosisatojen ajan ollut kristinuskon vahvinta aluetta. Kristinusko vaikutti ratkaisevasti länsimaisen yhteiskunnan ja kulttuurin muodostumiseen.
Kristittyjen määrän ennennäkemätön kasvu Afrikassa ja Aasiassa ja samaan aikaan tapahtunut maallistumiskehitys Euroopassa ovat johtaneet siihen, että länsimaiset kristityt ovat jääneet vähemmistöön ja suuri osa (65 %) kristityistä asuu länsimaiden ulkopuolella ja on ihonväriltään värillisiä. Tämä muutos on saanut aikaan laajan kansainvälisen keskustelun historiantulkinnasta sekä edellisten sukupolvien vaikutuksesta myöhempien elämään.
Viime aikoina on saatu uutta tietoa siitä, miten kristinusko on levinnyt jo ensimmäisten sukupolvien aikana paljon syvemmälle Afrikkaan ja kauemmas Aasiaan kuin on luultu.
Afrikan ajaton vaikutus
Afrikkalainen kristillisyys on näkyvästi esillä jo Uudessa testamentissa. Via Dolorosalla Jeesuksen uupuessa ristin painon alla yleisön joukosta ristin kantajaksi temmattiin vahva afrikkalainen mies, Simon Kyreneläinen.
Pietarin helluntaisaarnaa kuuntelemassa oli useita Afrikasta tulleita pyhiinvaeltajia. Kristinuskon eteneminen heti helluntain jälkeen syvälle Afrikkaan saa erityistä huomiota Apostolien tekojen luvussa 8, missä kerrotaan etiopialaisen hoviherran kääntymisestä.
Ensimmäisten vuosisatojen aikana Pohjois-Afrikkaan syntyi kristinuskon vahvimpia tukialueita. Tertullianuksen, Kyprianuksen ja ennen kaikkea kirkkoisä Augustinuksen ajattelu ja opetus kantaa aina meidän aikaamme asti. Monet Augustinuksen teokset aatehistorian klassikkoina näyttävät säilyttävän paikkansa kaiken uuspakanuudenkin keskellä.
Syvällä Aasian kulttuureissa
Aasiassa varsinkin Kiinan lähetyshistoria on herättänyt huomiota yllättävine käänteineen. Silti Kiinan pitkässä lähetyshistoriassa näyttää toistuvan tietty piirre. Menestyksen kaudet sekä totaalisen hävityksen ajat vaihtelevat, mutta merkillisesti kirkko näyttää nousevan raunioista kerta toisensa jälkeen uuteen elämään.
Vuosien 1966–76 kulttuurivallankumouksessa kristinusko pyrittiin juurineen hävittämään maasta. Aluksi se näytti onnistuvan, mutta muutaman vuoden kuluttua ihmisten hengellinen nälkä alkoi purkautua ennennäkemättömiksi herätyksiksi.
Kristinusko saapui ensimmäisen kerran Kiinaan 630-luvulla syyrialaisten munkkien toimesta. Syyrialaiset saivat melko vapaasti toimia Kiinassa lähes pari sataa vuotta, kunnes hallitsijasuvun vaihtuminen aloitti kristittyjen vainot.
Samoin fransiskaanimunkkien lähetys saavutti huomattavaa menestystä varsinkin mongolihallitsijan Kublai Khanin aikana (1260–1291), mutta työ päättyi verisiin vainoihin. Kiinan kokemukset varoittavat siitä, ettei koskaan kannata kiirehtiä julistamaan kirkon kuolemaa: kirkon tie voi olla nisunjyvän kuolemisen tie (Joh. 12:24), mikä johtaa kärsimyksen kautta voittoon.
Intian lähetyshistoria antaa myös paljon ajattelemisen aihetta. Kristinusko levisi jo varhain Intiaan. Ensimmäisten sukupolvien aikana syntynyt Tuomas-kirkko on pysytellyt sitkeästi hengissä ja tehnyt kirkon missionaarisuudelle palvelun siinä, että kristinusko voidaan lukea vanhaan intialaiseen kulttuuriin kuuluvaksi eikä sitä voida pitää jonakin myöhemmin tulleena tuontitavarana.
Kiina ja Intia ovat tyypillisiä tulevaisuuden lähetystyön alueita, maita, joissa on paljon kristittyjä, mutta väestön kasvaessa lähetystyön tarve on edelleen huutava.
Syyrian aarteet avautuvat
Pohjois-Syyriaan sekä Eufrat- ja Tigris-virtojen latva-alueille kehittyi eräs kristinuskon voimakeskuksista. Itä-Syyrian (kirkolla useita nimiä) kirkosta kehittyi vertaansa vailla oleva missionaarinen yhteisö, joka vuosisatojen aikana vei kaikkialle Aasiaan sanoman Kristuksesta.
Itä-Syyrian kirkko yhdisti lähetykseen korkeatasoisen koulutuksen ja tutkimuksen sekä yksinkertaisen elämäntavan. Itäsyyrialaiset kristityt ovat olleet koko historiansa aikana vähemmistönä vieraiden uskontojen ja kulttuurien alaisena. Vainot eivätkä muutkaan esteet ole kuitenkaan sammuttaneet heidän lähetysintoaan.
Samaan aikaan kun suurvaltojen pommikoneet moukaroivat Syyriaa, historiantutkimuksen avulla rauniokummut ovat alkaneet elää. Syyrialainen teologia, kirkkomusiikki ja kirjallisuus ovat tulleet koko maailman tietoisuuteen. Monet ovat liittäneet tämän kaiken Jesajan kirjan (55:11) sanaan: ”Sana, joka minun suustani lähtee, ei tyhjänä palaa, vaan täyttää tehtävän… mitä varten sen lähetän.”
Risto A. Ahonen
Kirjoittaja on missiologian dosentti. Häneltä ilmestyi vuonna 2019 kirja Kirkot historian murrosvaiheissa.
Kirjoitus on julkaistu Lähde-lehdessä 4/2019.
