RV:n Mäkilä ja Launonen vetosivat totuudellisuuden puolesta – osa kristityistä vaaliehdokkaista arveluttaa

 

Valheiden lisääntyessä meidän tulee tiukasti pitäytyä siinä, minkä tiedämme oikeaksi ja perustelluksi, ennen kaikkea Jumalan sanan valossa, päätoimittaja Petri Mäkilä kirjoitti.

Pelkkien epäluulojen levittäminen ei rakenna, eikä niistä ole varoitukseksikaan, päätoimittaja haastoi pääkirjoituksessa.

Helluntaiseurakuntien viikkolehden Ristin Voiton päätoimittaja Petri Mäkilä kannusti torstain pääkirjoituksessaan Totuudelle ei ole vaihtoehtoja, että ”totuudesta on pidettävä kiinni, vaikka se ei ajaisi tärkeäksi kokemaamme asiaa”.

– Jos emme tiedä totuutta jostakin asiasta varmasti, on syytä vaieta. Tarkoitus ei pyhitä keinoja eikä valheilla tai puolitotuuksilla koskaan voi ajaa jumalisia asioita, Mäkilä kirjoitti.

OM neliöb 29.3-11.4. MJa

– Pelkkien epäluulojen levittäminen ei rakenna, eikä niistä ole varoitukseksikaan. Kun hätäraketti on ammuttu ilmaan riittävän monta kertaa ilman todellista vaaraa, kukaan ei enää reagoi siihen, kun todellinen vaara kohtaa.

Samassa lehdessä emerituspäätoimittaja, tohtori Leevi Launonen totesi kolumnissaan Totuuden jälkeisessä ajassa, että ”jopa tulevat kuntavaalit herättävät kysymyksiä totuudesta”.

– Ehdokaslistoilla näyttää olevan myös sellaisia kristittyjä, joiden poliittiset kannanotot heijastavat demokratian, perustuslaillisen oikeusjärjestelmän ja totuuden avointa vähättelyä, Launonen kirjoitti.

– Jos ehdokas on nojannut harhatietoon somessa, miten kukaan voi olla varma siitä, ettei hän toimi samalla tavalla myös kotikuntansa valtuustossa?

Launonen viittasi myös pohjoismaisten helluntaikirkkojen johtajien kaksi viikkoa sitten antamaan julkilausumaan, jossa otettiin kantaa koronarokotusten puolesta ja muistutettiin ajan ilmiöiden tervehenkisestä tarkastelusta.

– Maailma ja seurakunta tarvitsee kyllä profeetallista ääntä, mutta ei ”YouTube -profeettoja”, jotka eivät ole kenellekään toiminnastaan vastuussa, julkilausumassa todettiin.