Rukoiltaisiinko Uskon päivänä yhdessä ilmaston puolesta – kynttilänvalossa?

 

Kuva: Aarne Ormio, Kirkon kuvapankki

Lauantaille 30.3.2019 osuvat sekä Uskon päivä että kansainvälinen ilmastotempaus, Earth Hour, johon voi osallistua kello 20.30 sammuttamalla valot tunnin ajaksi.

Miljoonat ihmiset näyttävät jälleen WWF:n ilmastotapahtumassa, Earth Hourissa, kuinka huoli ilmastonmuutoksesta koskettaa ihmisiä ympäri maailmaa.

Suomessa Earth Hour kiinnittää tällä kertaa huomion ruoan ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

WWF:n mukaan ruoantuotanto on maailmanlaajuisesti suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen aiheuttaja ja suurimpia syitä maailman villieläinten määrän romahtamiseen.

– Muuttamalla ruokailutottumuksiamme pystymme merkittävästi hillitsemään ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä, sanoo WWF:n johtava ruoka-asiantuntija Annukka Valkeapää.

Earth Hour -tapahtuman tunnetuin teko on sammuttaa turhat valot tunnin ajaksi ja näyttää näin symbolinen valomerkki ilmaston puolesta.

Lauantaina 30.3. vietetään myös Uskon nimipäivää.

Kansan Raamattuseuran verkkosivuilla vinkataan, että päivää voi viettää rukoilemalla oman paikkakuntansa puolesta ja pyytää siunausta sen asukkaille.

Rukoushetken tai -tapahtuman voi päättää Earth Hour -hengessä sammuttamalla valot, sytyttämällä kynttilät ja rukoilemalla yhdessä ympäristön puolesta Jeesus, maailman valo -teemalla.