Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Romaniseurakunnat kasvavat Unkarissa

 
Lapsia kävelemässä kylällä.

Unkarin romanien keskuudessa on hengellistä herätystä ja seurakunnat kasvavat. Ne tuovat toivoa köyhien ja usein syrjintää kohtaavien romaniyhteisöjen keskelle. Iankaikkisen toivon lisäksi ne tarjoavat apua yhteisöjen arkeen.

Unkarin Romanimission johtaja Albert Durko näkeekin romanien hengellisen herätyksen tärkeänä kimmokkeena kokonaisvaltaiseen muutokseen.

̶ Seurakunnat ovat kuin hiiva leivässä. Ne antavat esimerkin, jota ihmiset voivat seurata. Uskon, että Unkarin romanit tulevat olemaan siunauksena koko Euroopalle.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Tällä hetkellä maassa on 130 romaniseurakuntaa, joissa on yhteensä noin 6 000 jäsentä. Romanimission tavoitteena on kaksinkertaistaa seurakuntien määrä seuraavien kolmen vuoden aikana. Sitä varten lähetetään 200 uutta seurakunnanistuttajaa eri puolille maata.

Työn aloittaminen uudella alueella on usein haastavaa ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Siksi seurakunnan istuttajat halutaan lähettää matkaan hyvin varustettuina. Syyskuussa 2021 Unkarin Romanimissio aloitti mentorikoulutuksen, johon valittiin kokeneita seurakuntatyöntekijöitä. Heidän tarkoituksenaan on ohjata tulevien seurakunnanistuttajien työtä sekä antaa tukea ja rohkaisua. Mentorikoulutuksen jälkeen alkaa oma koulutus seurakunnan istuttajille.

Pariskunta seisoo talon edessä tummissa vaatteissa ja hymyilee.
Tivadar Tóth vaimonsa kanssa.

Tivadar Tóth on yksi mentorikoulutettavista. Hän on perustanut Pohjois-Unkariin seurakunnan, jossa palvelee yhdessä vaimonsa kanssa. Seurakunta kokoontui aiemmin vuokratiloissa, mutta sai hankittua oman kokoontumistilan hiljattain. Tivadar toivoo, että uuden toimitilan myötä seurakunta voi olla entistä paremmin läsnä romaniyhteisön arjessa. Suunnitelmissa on läksykerho koululaisille ja matalan kynnyksen kohtaamispaikat, jonne kaikki ovat tervetulleita.

– Uskon, että aidon läsnäolon kautta tulee myös hengellinen herätys, Tivadar kertoo.


Unkarin Romanimissio on Fidan pitkäaikainen kumppani. Fida osallistuu 12 seurakuntaistuttajan palkkaukseen. Yksi heistä on Tivadar Toth.

 
Fida artikkeli