Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Rohkaisu auttoi Ajayta rohkaisemaan muita

 
Neljä ihmistä selin, käsi kädessä, kasvot kohti seinällä olevaa ristiä. Huoneessa jälkiä tuhopoltosta.

Ajay ja muita kristittyjä rukoilemassa tuhotussa kirkossa Intian Manipurissa.

Väkivaltainen isku vei kirkon johtajapariskunnan sairaalaan mutta ei pystynyt lopettamaan heidän palvelutehtäväänsä. Intialaiset pastorit ovat riippuvaisia maailmanlaajuisen seurakuntaperheen rukouksista.

Ajay* vanhempineen kätkeytyi peloissaan sängyn alle, kun äärihindut kiersivät kaduilla. Räjähdykset ja vihaisen väkijoukon äänet kylmäsivät Ajayn sydäntä.

”Meistä tuntui, että oli viimeinen päivämme maan päällä”, Ajay sanoo. ”Tiesimme kuitenkin, että jos kuolisimme, pääsisimme taivaaseen.”

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Oli toukokuu 2023, kun väkivaltaisuudet puhkesivat Manipurin osavaltiossa Koillis-Intiassa. Konflikti oli pääasiassa keskenään sotivien etnisten ryhmien välinen, mutta siihen kuului myös uskonnollisia piirteitä.

Intia muuttuu jatkuvasti vaarallisemmaksi maaksi kristityille. Manipurin tapahtumat ovat pelottava esimerkki hillittömästä vainosta ja väkijoukkojen raakuudesta. Äärihindut, joilla on radikaali kansallinen ohjelma, hyökkäsivät kristittyjä vastaan hyvin väkivaltaisesti.

”Muistan katselleeni avuttomana, kuinka vuosien aikana rakennettu poltettiin tunneissa poroksi”, Ajay kertoo. ”Sytytettyään kirkot tuleen äärihindut hyökkäsivät taloihin heitellen tiiliskiviä ja murtaen ovia.”

Tuhannet kristityt pakenivat alueelta, ja monet menettivät elinkeinonsa ja kotinsa. Pastoreita painostettiin kammottavien seurausten uhalla kieltämään Jeesus.

Ei ruokaa eikä suojaa

Valtion virastojen myöntämä apu oli rajallista ja riittämätöntä. ”Kodit oli tuhottu, ja kaikkialla vallitsi kaaos”, Ajay sanoo. ”Meillä ei ollut ruokaa eikä suojaa, ja olimme epävarmoja selviytymisestämme.”

Ajaylla oli vahva tarve suojella omaa perhettään, mutta Open Doorsin työtoverina hän tunsi valtavaa vastuuta pitää huolta myös Jumalan perheestä. Tukijoidemme apu antoi Ajaylle voiman, varat ja rohkeuden pysyä Manipurin osavaltiossa palvelemassa vainottuja kristittyjä.

”Kun Open Doorsin työtoverit saapuivat ja tarjosivat ruokaa ja turvallisia asuntoja, sydämemme täyttyivät ilolla”, Ajay kertoo. ”Kun ihmiset tulivat luoksemme, kohtasivat meidät ja rukoilivat kanssamme, se osoitti, ettemme ole taistelussa yksin. Kristus on kanssamme joka askeleella, niin tuskassa kuin ilossa.”

Tukijoidemme ansiosta Ajayn perhe sai hätäapua, ja heidän rukoustensa turvin Ajay on pystynyt jatkamaan työtään Open Doorsissa. Hän on auttanut muita kristittyjä löytämään suojaa ja järjestänyt vainoihin valmistavaa koulutusta ja käytännön tukea.

”Minulla on voimaa rohkaista toisia kristittyjä, koska te olette rohkaisseet minua”, Ajay sanoo. ”Jumala on suojellut meitä. Äärihindut voivat tuhota rakennuksemme, mutta he eivät koskaan pysty tuhoamaan Jumalan kansaa.”

Katso video

Lue lisää kristittyjen vainoista Intiassa.

 
Open Doors neliömainos artikkelin jälkeen