Ristirock järjestetään vuoden tauon jälkeen – lavalle nousee helmiä suomigospelin historiasta

 

Kuva: Ristirock

Ristirock Reloaded -tapahtumassa havisevat historian lehdet, kun lavalle nousevat muun muassa gospellegendat Gospel Power ja The Rain.

Gospel Power nousee lavalle ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Paluun lavoille tekee myös The Rain. Lisäksi omia klassikkokappaleitaan esittävät housebandin säestyksellä Petri Lassila Terapiasta, Harri Helenius bass’n Helen -yhtyeestä sekä Jukka Leppilampi ja Pekka Simojoki.

Tapahtuman tiedotteessa todetaan, että sen tarkoituksena on kehittää tämän päivän gospelkenttää niin, että tämä päivä lyö kättä hienolle historialle. Myös tapahtuman tuotolla tuetaan tämän päivän gospelkulttuuria. Esimerkiksi kolehti kerätään talousvaikeuksissa olevalle Maata Näkyvissä -festareille.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Näin rakennamme yhteyden mennen ja tämän päivän välille. Maata Näkyvissä -festareilla aikoinaan esiintyneet artistit voivat näin antaa tukensa Pohjoismaiden suurimmalle kristilliselle nuorisotapahtumalle, toteaa Tampereen seurakuntien nuorisomuusikko Peter Joukainen.

Pääjärjestäjinä toimivat  Tampereen seurakunnat. Yhteistyössä tapahtumaa järjestämässä ovat myös esimerkiksi Hengen uudistus kirkossamme, Sleyn nuorisotyö sekä Gospel Power ry. Tapahtuma järjestetään Tampereen Tullikamarilla 8.9.2019.