Arabikristitty Sharbel: Juutalaiset eivät ole vihollisia vaan serkkuja

 

”Lakkasin katsomasta ongelmia ja päätin tulla osaksi ratkaisua,” kertoo israelilainen arabikristitty Sharbel matkastaan juutalaisten vihaajasta Kristuksen seuraajaksi.

Sharbelin perhe joutui monen muun arabin tavoin jättämään kotinsa Israelin valtion syntyessä. Tähän päivään mennessä he eivät ole saaneet palata.

Sharbel kasvoi vihaamaan juutalaisia ja halusi heidän joutuvan kärsimään ja kokemaan samaa häpeää kuin hänen perheensä. Arabikristittynä hän oppi, että juutalaisilla ja muslimeilla on omat merkkihenkilönsä ja kristityillä on Jeesus.

Suomi sydämellä 2019

Yhdysvalloissa uusi ystävä avasi kotinsa vieraanvaraisesti Sharbelille ja kutsui hänet mukaan seurakuntaan. Järkytyksekseen hän totesi ystävänsä olevan messiaaninen juutalainen.

Vielä suurempi järkytys oli kuulla, ettei Jeesus ollutkaan sinisilmäinen ja vaaleatukkainen kristitty, vaan juutalainen. Jeesuksen kohtaaminen muutti maailmankuvan ja sisimmän asenteen juutalaisia kohtaan. Sharbel ei voi vihata kansaa, johon Jeesus kuului.

Tass Saada kertoo kirjassaan Taistelin Arafatin joukoissa vastaavanlaisesta matkasta. Tass oli muslimi ja toimi jopa PLO:n tarkka-ampujana. Yhdysvalloissa hän kääntyi kristityksi ja palasi takaisin Israeliin johtamaan perustamaansa humanitaarista järjestöä ja auttamaan palestiinalaisia ja juutalaisia sovintoon Jumalan ja toistensa kanssa.

Tass Saada puhuu rohkeasti Jeesuksen mahdollisuuksista saada aikaan sovinto ja anteeksiantamus. Hän ei tiedä ketään muuta, jolla olisi voima ja moraalinen arvovalta kahden kansan yhdistämiseen.

Jeesus sai hänet vakuuttumaan, etteivät juutalaiset ole vihollisia vaan serkkuja, joilla on sama kantaisä Abraham. Saadan mukaan ei ole ihme, että profeetta Jesaja kutsui Jeesusta seitsemänsataa vuotta aikaisemmin ”Rauhan Ruhtinaaksi” (9:6).

Työskennellessäni Israelissa Caspari-keskuksessa juutalainen kirjastovieras kehotti kristittyjä käännyttämään kaikki arabit kristityiksi, jotta Lähi-Itään saataisiin rauha. Hänen näkemyksensä oli, että lopulta kaikki kristityt palaavat juutalaisuuteen, joka on alkuperäisin uskonto. Miehen ylimielisessä lähetysnäkemyksessä oli totuuden siemen, kuten käy ilmi arabikristittyjen tarinoista.

Perinteisessä Israel-raamattuseminaarissa Suomen Raamattuopistolla monen sukupolven arabikristitystä suvusta oleva nuori mies kertoi, että Lähi-Idässä on tällä hetkellä enemmän muslimitaustaisia kristittyjä kuin perinteisiin kristittyihin perheisiin syntyneitä. Oli koskettavaa kuulla häneltä vahva viesti, että vain Jeesus voi tuoda anteeksiannon ja sovinnon kahden kansan välille. Tämän tähden Kylväjän työssä Israelissa tuodaan toivon ja rauhan sanoma Jeesuksessa sekä juutalaisten että arabien pariin.

Kuva: Sanna Erelä

 

Artikkelia täydennetty siitä jääneillä kahdella viimeisellä virkkeellä 15.8. klo 21.57.

 
Kylvaja artikkelibanneri