Rambon usko toimii

 

Ensi vuonna nähdään miten Sylvester Stallonen onni rauhoittaa Ramboa. Kuva: Lionsgate Entertainment

Erityisesti toimintaelokuvistaan Rocky ja Rambo tunnettu amerikkalaisnäyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Sylvester Stallone on viime aikoina ollut otsikoissa henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi.

Italialaissyntyinen supertähti kertoo julkisesti uskostaan ja paluustaan katolisen kirkon helmaan.

– Lapsuudenkotini oli hengeltään kristillinen, mutta maailma vei minut mukanaan. Kuljin vuosikymmeniä eri teitä ja lankesin kaikkiin Hollywoodin houkutuksiin. Ne eivät antaneet mitään, mutta ottivat sitäkin enemmän. Vasta usko Jeesukseen vapautti minut moraalittomista paineista, miljoonia kymmenillä elokuvillaan tahkonnut Stallone kertoo.

IK neliöb. vko 25-26.MJa

Stallone ei malta olla tuomatta vakaumustaan esille työssään. Se hämmästyttää monia, mutta mies väittää, että kristillinen sanoma elokuvassa kyllä toimii, jos sen esittämisessä ei olla liian tiukkoja.

Neljä vuotta sitten ilmestynyt Rocky Balboa oli jo sävyltään hengellinen ja myös ensi vuonna valmistuva viides Rambo-elokuva Pearl of Cobra sisältää Stallonen mukaan kristillisen sanoman. Viimeisimmässä Rockyssa mies palasi lapsuutensa uskoon. Seuraavassa Rambossa kerrotaan siitä, kuinka usko toimii elämässä. Ne ovat kuin peilikuva tähden omasta elämästä ja sulkevat ympyrän.

– Aikaisempien elokuvieni raakuus oli suoraa heijastusta kaoottisesta yksityiselämästäni. Avioliittoni hajosivat, koska elin kuin viimeistä päivää. Nyt nautin onnesta, jonka tasapainoinen perhe ja suhde Jeesukseen minulle antavat. Totta kai se näkyy myös työssäni.

Nykyinen avioliitto on miehen kolmas. Hänellä on yhteensä viisi lasta. Nuorimman lapsen syntymä sairaana neljätoista vuotta sitten sai Stallonen etsimään Jumalaa.

– Kuopukseni sairaus oli minulle valtava isku ja sai minut näkemään, että tarvitsen apua. Niin laitoin kaiken Jumalan käsiin ja hänen armonsa varaan.

Tänä vuonna 64 vuotta täyttävä tähti kutsuu kirkkoa sielun kuntosaliksi.

– Mitä useammin siellä käyn sanan kuulossa, sitä enemmän kasvan uskossa ja huomaan, kuinka minua johdatetaan ylhäältäpäin. Ja mitä syvempi uskoni on, sitä vapaampi olen. Jeesus Kristus vapauttaa minut monista asioista ja paineista.