Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Radiotyö jatkuu Syyriassa

 

www.arabicprograms.org – Kuva: TWR

– Nuoret sydämellä -radio-ohjelma jatkuu edelleen, mutta tiimiläiset vaarantavat henkensä joka kerta, kun he menevät studioon nauhoittamaan uusia ohjelmia, kertoo arabiankielisen työn johtaja medialähetysjärjestö TWR:stä.
Arabiankielistä Nuoret sydämellä -radio-ohjelmaa ja siihen liittyvää verkkosivustoa tuottaa ryhmä eri puolilta Syyriaa kotoisin olevia kristittyjä nuoria. Kerran viikossa kuultava ohjelma on osa Damaskoksessa toimivan kirkon nuorisotyötä.

– Syyrian kristittyjen tulevaisuus on epävarma. Kuolonuhrien lukumäärä kasvaa joka päivä, ja monet kristityt joutuvat lähtemään maasta. He etsivät turvapaikkaa mm. Libanonista ja Jordaniasta, jossa he asuvat surkeissa leirioloissa, kirjoittaa TWR:n arabiankielisen työn johtaja eilisessä sähköpostissaan Sanansaattajien medialähetysjohtaja Juha Auviselle.

Myös Nuoret sydämellä -ohjelman päätuottaja, joka on kahden pienen lapsen äiti, on joutunut pakenemaan naapurimaahan perheensä turvallisuuden vuoksi.

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

– Jumala on varjellut tiimiä ja käyttänyt radio-ohjelmaa edistääkseen rauhaa ja suvaitsevaisuutta, rakkautta ja anteeksiantoa syyrialaisten ja muiden arabinuorten keskuudessa, johtaja kertoo.

Nuoret sydämellä (Shabab Al Ball) pohtii arabinuorten ajankohtaisia asioita kristillisestä näkökulmasta. Ohjelmantekijät haluavat välittää Raamattuun perustuvia elämänarvoja syyrialaisnuorille ja vakuuttaa, että he ovat Jumalan silmissä arvokkaita.

TWR on hiljattain aloittanut myös jokailtaiset suorat radiolähetykset Syyriaan. Neljän kuukauden ajan kuultava Toivoa Syyriaan on kristillisten järjestöjen yhteinen hanke, jossa on TWR:n lisäksi mukana mm. ruotsalainen IBRA Media.

Syyrian sisällissota on tähän mennessä vaatinut yli 100 000 kuolonuhria. Pakolaisia on moninkertainen määrä.

 

 
Sansa artikkeliban.1.5.- MJa