Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Raamattuopisto vahvistaa työtään suurissa kaupungeissa ja somessa

 

Metropolialueen johtaja Juha Vähäsarja. Kuva: Veli-Pekka Kangas.

Raamattuopisto panostaa nyt ”tämän päivän kokoustilaan” eli sosiaaliseen mediaan. Somessa aktivoituminen tähtää siihen, että ihmiset osallistuisivat entistä enemmän myös jumalanpalveluksiin.

Raamattuopiston Säätiö on nimittänyt opiston rehtorina toimineen Juha Vähäsarjan Raamattuopiston metropolialueen johtajaksi. Vähäsarjan vastuulla on jatkossa muun muassa Helsingissä, Tampereella ja Turussa tehtävä julistustyö. Merkittävä osa Vähäsarjan toimenkuvaa on myös Raamattuopistolla Kauniaisissa toimiva jumalanpalvelusyhteisö.

– Tämän päivän julkiset tilat ovat some ja media, ja niihin on syytä panostaa. Kuitenkaan perinteistä kokoustoimintaa ei voi ohittaa, vaan siihen on edelleen panostettava. Somemarkkinointia kuitenkin tehostamme. Sen kautta saamme myös ihmisiä paremmin kokoon erilaisiin tapahtumiimme, Vähäsarja toteaa.

Eräs merkittävä innovaatio Raamattuopiston julistustyön saralla ovat hiljattain aloitetut hartausvideot, joissa Raamattuopiston työntekijät pitävät alle 10 minuutin mittaisia hartauspuheita. Jo monta tuhatta ihmistä on tilannut viikoittain ilmestyvät hartaudet sähköpostiinsa. Vähäsarjan mukaan videohartaudet vahvistavat Raamattuopiston työn ympärille syntynyttä hengellistä yhteisöä.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

– Enää ei ole niin, että keskellä kylää on kirkko, johon kaikki tulevat. Sen sijaan on lukemattomia pienempiä yhteisöjä, joista suuri osa on juuri somessa. Sielläkin yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa.

– Tavoitteena on kuitenkin oltava, että väkeä saataisiin jumalanpalveluksiin. Esimerkiksi ehtoollista ei voi viettää netissä. Jos väkeä on Kauniaisten jumalanpalveluksessa nyt 300, miksi ei voisi olla 600?

 
Artikkelibanneri perussanoma