Pro Life –johtaja Gregg Cunningham Suomeen viikonloppuna

 

Ei abortille –kyltti paavi Benedictus XVI:n São Paulon-vierailulla Brasiliassa vuonna 2007. Kuva: Fabio Pozzebom/ABr

Syntymättömien lasten oikeuksia puolustavan Pro Life –liikkeen merkittävimpiin johtajiin kuuluva Gregg Cunningham vierailee Suomessa 8.-9.10.

Cunningham johtaa yhdysvaltalaista Center for Bio-Ethical Reform –järjestöä, jonka kerrotaan ”vaikuttaneen miljoonien amerikkalaisten käsityksiin abortista”.

Cunningham puhuu lauantaina Hotelli Haagassa järjestettävässä tilaisuudessa muun muassa aborttikuvien käytöstä Pro Life –työssä.

Sunnuntaina hän saarnaa Suomen kansainvälisen seurakunnan jumalanpalveluksessa.

– Gregg on syvällisesti paneutunut ihmisoikeusrikoksiin ja siihen, miten ne on saatu loppumaan. Siksi hänen ajatuksiaan kannattaa kuunnella. Sen voin omakohtaisesti vakuuttaa, toteaa Pro Life Suomi -järjestön puheenjohtaja Mika Ebeling.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Cunninghamin vierailun yhteydessä Suomeen saapuu myös Ruotsin Människorätt för ofödda -järjestön puheenjohtaja Mats Selander sekä pietarilaisen Omega-ryhmän edustajia.

– Kokoontumisesta on siis odotettavissa paljon, Ebeling sanoo.

Vierailu on osa Cunninghamin Euroopan-kiertuetta.

Pro-life-liike vastustaa aborttia ja kannattaa sen kieltämistä tai rajoittamista. Pro Life kannatta sikiön oikeutta elämään, sillä liike pitää sitä ihmisenä ja sen takia ihmisoikeuksien subjektina. Pro Life Suomi on perustettu vuonna 2005. Järjestö toteuttaa säännöllisesti mielenosoituksia eri kaupungeissa. Ebelingin mukaan seuraava mielenosoitus järjestetään 10.12. Helsingin asema-aukiolla.

Viikonlopun Pro Life -kokous järjestetään Hotelli Haagassa 8.10. klo 11-19.

 
Artikkelibanneri perussanoma