Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

”Onko Porvoon hiippakunta kuin hengellinen RKP?” Näin Porvoon piispa vastasi

 

Porvoon hiippakunta poikkeaa muista hiippakunnista sillä, että siihen kuulutaan kielen perusteella. Tämän takia hiippakunta on myös maantieteellisesti hajanainen. Kieli kuitenkin yhdistää kirjavaa joukkoa.

Radio Dein Piispan kyselytunnilla vierailee kuukausittain kukin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista. Hiippakunnista selkeän poikkeuksen tekee Porvoon hiippakunta (Borgå stift). Siihen kuuluvat kaikki Suomen ruotsinkieliset seurakunnat sekä ne kaksikieliset seurakunnat, joissa ruotsi on enemmistökieli.

Porvoon hiippakuntaan kuuluu seurakuntia niin Pohjanmaan, Varsinais-Suomen kuin Uudenmaan rannikolta ja esimerkiksi Tampereelta. Samalla kun kirkkoon kuuluvien osuus oli vuoden 2022 lopussa 65,1 prosenttia väestöstä, Porvoon hiippakunnassa kirkkoon kuuluu peräti noin 75 prosenttia.

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

”Svenska talande” luterilaisuus – iloisempaa ja erilaista hengellisyyttä? 

– Kerran suomenkielisen seurakunnan jäsen kysyi minulta, että kun laulamme, niin miksi olemme niin iloisia? Tunnelma on jotenkin niin rentoutunut. Tämä riippuu varmasti varmasti paikkakunnasta, mutta spiritualiteetissa on tietyt erot, vaikka paljon on molemmille kieliryhmille yhteistä. Åstrand toteaa ja viittaa myös musiikin olevan iloisempaa.

– Esimerkiksi kun istun kirkolliskokouksessa tai vierailen suomenkielisessä seurakunnassa, niin havaitsen, että suomenkielisessä luterilaisuudessa on jotain vakavaa, rauhallista ja jopa melankoliaa.

Tämän todettuaan Porvoon hiippakunnan kahdeksas piispa Bo-Göran Åstrand saa studiossa istuvat toimittajat näennäisesti järkyttymään mutta nauramaan kuin asia olisi itsestään selvä.

Piispan journalistisen tarkastuksen suorittivat Jan-Erik Andelin Kyrkpressenistä, freelance radiotoimittaja, tuottaja Ville Talola sekä viestintäjohtaja David Forsblom Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen ruotsinkielisestä sisarjärjestö SLEF:istä ja Radio Deistä Ariel Neulaniemi, joka myös moderoi Kyselytuntia.

Onko Porvoon hiippakunta vähän niin kuin hengellinen rkp?

– No.. Sinäpä sen sanoit.

Mikä selittää Porvoon hiippakunnassa isompaa kirkkoon kuulumisprosenttia? Miksi joka kolmannessa hiippakunnan seurakunnassa oli ”sopuvaalit”? Entä miten piispa Åstrand kommentoi sata vuotta sitten perustetun hiippakuntansa juhlavuoden varainkeruun keräyskohteita, kun tuotot menevät vain Kirkon ulkomaanapuun, Suomen Lähetysseuraan ja Kirkon diakoniarahastoon eikä ainoalle kokonaan ruotsinkieliselle kirkon viralliselle lähetysjärjestö SLEF:lle?

Kuuntele piispan vastaukset näihin ja muihinkin kysymyksiin Dei Plussasta, josta löydät aiemmatkin kyselytunnit.

Kuva: Jan-Erik Andelin / Kyrkpressen

 
Dei, sävelmatka, artikkeliban 31.5.- (2/2)