Poptähti Jippu: ”En voi pitää suutani kiinni Jeesuksesta”

 

– Kunpa kaikki ymmärtäisivät

– Rock-uskottavuuteni olisi varmasti kovempaa luokkaa, jos en puhuisi uskostani, mutta en voi olla Pietari ja kieltää Jeesusta, joka on minulle niin totta, sanoo poptähti Jippu.

Jippu toivoo joskus voivansa toimia evankelistana. Jo nyt hänen konserteistaan on joskus muodostunut melkein evankelioimistilaisuuksia.

– Enhän minä voi pitää suutani kiinni Jeesuksesta, jos tunnen tarvetta puhua. Olen huomannut, että joihinkin kirkkoihin minua ei hyväksytä sen takia. Kerran jopa sopimukseen kirjattiin, etten saa esiintymiseni aikana puhua mitään Jumalasta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Jippu kaipaa Suomeen kunnon herätystä ja papeilta voimakkaampia saarnoja. Parhaat saarnansa hän kertoo kuulleensa Sley:n ja helluntailaisten jumalanpalveluksissa.

– Yleensä parhaat saarnat pidetään ilman liperiä. Minusta kaikkien kirkon hengellisten johtajien pitäisi olla uskossa ja puhua sen mukaisesti. Nythän on pappeja, jotka uskaltavat tuskin sanoa sanaa Jeesus. He ottavat saarnaansa jonkun evankeliumin kohdan ja pyörittelevät sitä sanomatta yhtään mitään.

– Papin pitää puhua palavasti ja väkevästi. Hänen pitää julistaa reilusti, että Jeesus pelastaa sinut. Hänen pitää jylistä saarnastuolista rohkeasti synnistä, tuomiosta ja kadotuksesta. Ja armosta, rakkaudesta ja pelastuksesta. Sellaisia saarnoja minä haluan kuunnella. 

Lue lisää Sanasta