Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Pohjoisafrikkalainen Aizah tukee naisia suuressa muutoksessa

 
Tumma nainen kirkkaanpunaisessa neuleessa rajatussa potretissa ilman koko kasvoja.

Ennen islamin valtavirtaistumista Pohjois-Afrikassa alueella eli paljon kristittyjä. Nykyään kristityt ovat ahtaalla moninkertaisen paineen ja uhan alla. Kuvituskuva Pohjois-Afrikasta.

Aizah* tietää, mitä tarkoittaa, kun pohjoisafrikkalainen hylkää islamin ja alkaa seurata Jeesusta. Hän on itse kokenut siitä aiheutuvan kärsimyksen, torjunnan ja vääryyden. Nyt Aizah palvelee kristinuskoon kääntyneitä naisia.

Aizah kuvailee islamilaista naiskäsitystä, joka vaikuttaa niiden naisten elämässä, joiden rinnalla hän kulkee.

”Islamin mukaan naisilla on vähemmän viisautta ja uskoa kuin miehillä. Joka kuukausi heistä tulee saastaisia, eivätkä he voi rukoilla yhtä usein kuin miehet. Naiset ovat myös kompastuskiviä miehille ja saavat heidät lankeamaan syntiin. Naista ei voi jättää yksin, koska hänen tekemisensä voi saattaa suvun miehet, isän, veljet ja aviomiehen häpeään.”

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Islamilainen näkemys naisten puhtaudesta on kristityille miehillekin tärkeä.

AIZAH*

”Tämä on vallitseva ajattelutapa niin islamilaisessa yhteiskunnassa kuin valitettavasti myös kristillisessä seurakunnassa”, Aizah kertoo. ”Miesten näkemys ei välttämättä muutu, vaikka he kääntyvät kristityiksi.”

”Islamilainen näkemys naisten puhtaudesta on heille tärkeä. Kuulin eräästä kristitystä miehestä, joka ei halunnut naida kristittyä naista, koska hänen aiempi poikaystävänsä oli raiskannut hänet.”

”Tarttuvaa on Jeesuksen puhtaus, ei meidän epäpuhtautemme”

Aizah päätti saarnata kotikirkossaan haastaakseen miesten asenteet.

”Puhuin siitä, miten epäpuhdas nainen kosketti Jeesuksen vaatetta. Siinä tarinassa tarttuvaa on Jeesuksen puhtaus, ei naisen epäpuhtaus. Jeesus tekee meidät puhtaiksi ja asettaa meidät ennallemme.”

”Valitettavasti vain yksi mies seurakunnassani sanoi, että hän antaisi sellaiselle naiselle anteeksi. Viisi muuta eivät olisi antaneet. Ihmiset tulevat seurakuntaan tuoden mukanaan kulttuuritaustansa.”

Yksi saarna ei muuta tilannetta, ja monia naisia kohdellaan epäkunnioittavasti.

Aizah kertoo siitä oman esimerkkinsä: ”En asu vanhempieni luona, sillä isäni ja veljeni ovat hylänneet minut. Siitä syystä monet eivät kunnioita minua. He eivät usko, että minut hylättiin uskoon kääntymiseni takia. He uskovat, että olen luultavasti toiminut epäsiveellisesti miehen kanssa ja että se on todellinen syy sille, että sain lähteä kotoani.”

Pitkätukkainen tumma nainen takaapäin punaisessa neuleessa hämärässä kodissa.
Myös kristinuskoon kääntyvät naiset tuovat kulttuurinsa mukanaan kirkkoon. He tarvitsevat aikaa uudistaakseen ajattelunsa Raamatun mukaiseksi. Kuvituskuva Pohjois-Afrikasta.

Kristinuskon pitkät juuret

Aizah on saanut kärsiä useimmista niistä asioista, joista pohjoisafrikkalaiset kristityt naiset kärsivät: ”Isäni heitti minut pois kotoa. Hänen mukaansa minä olen pettänyt kulttuurimme enkä ole enää hänen tyttärensä. Se särki sydämeni. Hän sai minut tuntemaan itseni huonoksi tytöksi.”

”Koin niin, kunnes ystäväni vei minut katsomaan paikkaa, missä kristityt muinoin kärsivät marttyyrikuoleman.”

Monet varhaisista kirkkoisistä, kuten AugustinusTertullianusAthanasius ja Origenes, olivat pohjoisafrikkalaisia.

Siellä Aizah yhtäkkiä tajusi, että kristinusko oli ollut Pohjois-Afrikassa jo kauan ennen islamin tuloa.

”En ole petturi”, sanoin ystävälleni, kun ajoimme takaisin hänen autossaan. ”Olen palannut maani kristillisille juurille.”

Ja toden totta, ennen islamin tuloa Pohjois-Afrikan maissa oli paljon kristittyjä. Monet varhaisista kirkkoisistä, kuten AugustinusTertullianusAthanasius ja Origenes, olivat pohjoisafrikkalaisia.

Aizah päättää rohkeasti uhmata isäänsä

Aizahia loukkasi syvästi se, että hänet heitettiin pois kotoa. Vuosien varrella hän on toisinaan ollut sinne tervetullut. Vuonna 2021 hän meni veljensä syntymäpäiville, mutta hänen sisarensa valitti hänen läsnäolostaan, joten isä ajoi hänet jälleen pois.

”Olin surullinen ja menin ystäväni luokse, joka itki kanssani.”

Silloin jokin laukesi Aizahin  sisimmässä.

”Suutuin siitä, että muutkin itkivät sen vuoksi, mitä minä olin kärsinyt. Ajoin takaisin kotiin ja uhmasin isääni.”

Aizah kertoi isälleen kärsimyksestä, jota hän oli joutunut kokemaan sen vuoksi, että isä oli ajanut hänet pois. Hänen purkauksensa avasi isän silmät. Isä pyysi anteeksi, ja sen jälkeen Aizah on ollut jälleen tervetullut kotiin.

“Ennalleen asettaminen”

Open Doorsilla on ohjelma nimeltään “Ennalleen asettaminen”, joka auttaa naisia löytämään Raamatun naiskuvan.

Aizah kuvailee: ”Jotkut naiset muuttuvat ohjelman vaikutuksesta. Toiset vastustavat, koska he ovat hämmentyneitä, ja palaavat vanhaan ajattelutapaan. Ensi vuonna aiomme aloittaa myös sielunhoitokoulun.”

Aizahin kokema vääryys rohkaisee häntä sitoutumaan kaikkiin apua tarvitseviin naisiin.

Aizahin mielestä naisten ei tulisi kärsiä yksin. Hänen kokemansa vääryys rohkaisee häntä sitoutumaan kaikkiin apua tarvitseviin naisiin.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen