Pohjois-Korea kertonut “ensimmäisistä” koronatapauksista – Salaiset uskovat pysyvät pyhiinvaeltajan tiellä

 
Kahden pitkän kerrostalorivin välissä muutama hökkeli ja polkupyöriä. Muutamia ihmisiä kävelee yhden kerrrostalon edustalla. Kerrostalojen takana kohoaa vuori. Kuvan värimaailma hailakka ruskea.

Pohjois-Korealle tyypilliseen tapaan virallinen tieto on kaukana asioiden todellisesta tilasta.

Yli kaksi vuotta maailmanlaajuisen pandemian alettua Pohjois-Korea on virallisesti tunnustanut maassaan ensimmäiset koronatapaukset. Asiantuntijoiden mukaan virus on piinannut valtiota tuhoisilla vaikutuksillaan jo kauan.

Uudet rajoitukset ovat vaikuttaneet entistä enemmän maan kristittyjen elämään. Pohjoiskorealaiselta salaiselta kristityltä saatu kirje paljastaa kuitenkin, että kristityt luottavat edelleen Jeesukseen.

Omikron -muunnoksen puhkeamisesta Pjongjangissa ilmoitettiin toukokuun 12. päivänä. Sen takia Kim Jong-un asetti sulkuja eri puolille maata.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Pohjois-Korealle tyypilliseen tapaan virallinen tieto on kaukana asioiden todellisesta tilasta. Open Doorsin lähteiden mukaan tämänhetkinen koronatilanne on huonompi kuin on annettu ymmärtää. Tämä on linjassa salaisen kenttätyöntekijän elokuussa 2020 kertoman, maassa riehuvan “haamutaudin” kanssa.

Lisää haasteita Pohjois-Korean kristityille

On epäselvää, kuinka vakavasti koronavirus on vaikuttanut maahan. Koronarajoitukset ovat kuitenkin vaikeuttaneet paljon Open Doorsin paikallisten työntekijöiden avustustyötä. Haasteet ovat olleet suurimpia kautta aikojen. Siitä huolimatta Jumala on avannut projekteille uusia väyliä ja varmistanut paikallisille kristityille tarvittavan tuen.

Kim Jong-un on asettanut sulut tartuntojen rajoittamiseksi maan eri puolilla. Ne vaikuttavat Open Doorsin työhön, kuten salaisiin toimituksiin ja turvallisiin kotikokoontumisiin. Myös Pohjois-Korean talous kärsii väistämättä. Tämä johtaa ruoan ja muiden välttämättömien tarvikkeiden hinnan huomattavaan nousuun. Se voi vaikuttaa kansaan – myös kristittyihin – tuhoisasti. Samaan aikaan hallitus tarkkailee ja rajoittaa kaikkea epäilyttävää toimintaa, tapaamisia, matkustusta ja epätavallista omaisuutta.

Salaiselta kristityltä salakuljetettu kirje

Pohjimmiltaan on kyse yhdestä lisähaasteesta pohjoiskorealaisille kristityille. Kuten aina, he pysyvät lähellä Jeesusta. Tämän todistaa erään maanalaisen kirkon johtajalta tullut kirje.

“Erityisesti koronapandemian ja monen luonnonkatastrofin aikana meitä tunnutaan uhkaavan kaikilla mahdollisilla tavoilla”, kirjeessä lukee. “Vaikeuksia ja esteitä tulee eri suunnista. Tiedämme kuitenkin, että Jumala antaa meidän kokea yhteyttä toisiimme ja jakaa uskomme. Niinpä kävelemme Herraan luottavaa ja Häntä seuraavaa pyhiinvaeltajan tietä.”

Pohjois-Korean maanalaiset uskovat kiinnittävät katseensa “kaiken armon Jumalaan, joka on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa, ja joka vähän aikaa kärsittyänne itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät” (1. Piet. 5:10 mukaillen).

 

 
Open Doors neliömainos artikkelin jälkeen