Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Piispainkokous käsittelee ehtoollisvieraanvaraisuutta kevätkauden viimeisessä kokouksessaan

 

Kuva: Juho Alatalo / Studio Ilpo Okkonen / Kirkon kuvapankki

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous kokoontuu kevätkauden 2017 viimeiseen istuntoonsa maanantaina 29.5. Helsingissä.

Kokouksen esityslistalla ovat muun muassa ohjeet, jotka piispainkokous kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti antaa muiden kirkkojen jäsenten osallistumisesta ehtoolliseen. Ohjeissa määritellään, millä edellytyksillä muun kristillisen kirkon kastettu jäsen voi yksittäistapauksissa osallistua ehtoolliseen. Tarve ohjeisiin on noussut seurakuntien arkielämästä.

Piispainkokous käsittelee myös ohjeistusta, joka koskee vainajan tuhkauksen jälkeen tapahtuvaa hautaan siunaamista sekä suositusta, joka koskee seurakuntien yhteistyötä jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa. Lisäksi piispainkokous tekee esityksen jäsenmaksuista ja erityisavustuksista kirkkojen kansainvälisille yhteistyöjärjestöille.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.