Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Perussuomalaisten kansanedustaja päiväunilta lasta kastamaan

 

Kimmo Kivelä on vehmersalmelainen rovasti ja kansanedustaja. Kuva: Eduskunta

Perussuomalaisten riveistä huhtikuun vaaleissa eduskuntaan valitun Kimmo Kivelän päiväunet keskeytyivät sunnuntaina epätavallisesti.

Ovelle koputettiin ja kysyttiin kaksostyttöjä kastamaan, kertoo Savon Sanomat.

Aamutakkisillaan tavoitettu kansanedustaja lähti tuurauskeikalle toisen papin unohdusta paikkaamaan.

Kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps.) oli päiväunilla sunnuntaina klo 16 kotonaan Vehmersalmen pappilassa, kun ovelta kuului koputus. 

– Avasin oven aamutakkisillani, kertoo pohjoissavolainen rovasti Kivelä.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Koputtaja selitti, että kaksostyttöjen kastejuhlan olisi pitänyt alkaa kello 15, mutta pappia ei ollut näkynyt mailla halmeilla. Kivelän kuopiolainen virkaveli tai -sisar ei ollut vastannut puhelimeensakaan.

Kivelä suostui epätavallisen nopealle kastekeikalle, jollaista ei ole ennen tapahtunut hänen 23. vuotisen pappisuransa aikana.

– Tavallisesti pappi käy kastejuhlavalmistelujen vuoksi toimituskeskustelun perheen kanssa, mutta sellaistakaan ei ollut nyt tehty, Kivelä kummastelee Savon Sanomille.

Sähläys johtui ilmeisesti Kallaveden seurakunnan papin unohduksesta.