Uutiset: Intialainen Vishal Mangalwadi toivoo länsimaiden palaavan koulujensa ja yliopistojensa kristillisille juurille

Parhaan elokuvan Oscar-ehdokas Lion avaa silmät Intian katulasten ongelmille

 

Elokuvasta Lion. Kuva: Mark Rogers

Elokuva Lion kertoo uskomattoman tositapahtumiin perustuvan tarinan Intiasta Australiaan lapsena adoptoidusta miehestä, joka ryhtyy etsimään sukujuuriaan.

Elokuvateattereissa pyörivässä Lion-elokuvassa tulevat esille intialaisten katulasten kohtaamat monet vaarat.

Saroo (Dev Patel) elää normaalin australialaisen nuoren miehen elämää. Hän opiskelee hotellialaa ja surffaa vapaa-aikanaan. Saroo kuitenkin poikkeaa ikätovereistaan yhdellä tavalla: hän ei ole syntynyt Australiassa, vaan Intiassa. Siellä hän on elänyt elämänsä ensimmäiset viisi vuotta. Saroo ei juuri ajattele synnyinmaataan, kunnes alkaa aikuistuessaan kiinnostua menneisyydestään ja muistot alkavat tulvia hänen mieleensä. Internetin avulla Saroo päättää etsiä biologisen äitinsä ja kotikylänsä Intiasta.

IK-opisto Neliöb. 20.5.-2.6.

Lionin käsikirjoitus perustuu Saroo Brierleyn romaaniin A Long Way Home, jossa mies itse kertoo lähes uskomattoman tarinan omista kokemuksistaan. Saroo joutuu viisivuotiaana tahtomattaan eroon perheestään: äidistään ja kolmesta sisaruksestaan. Ihmeellisten sattumuksien kautta Saroo joutuu yksin junaan, joka kuljettaa hänet noin 1600 kilometrin päähän Kalkuttaan.

Saroo ei tiedä sukunimeään tai kotikaupunkinsa nimeä. Hän elää kolme viikkoa yksin kaduilla, kunnes pääsee orpokotiin. Sieltä hänet adoptoidaan Australiaan, jossa hän asuu seuraavat 25 vuotta.

Yhteiskunnallinen sanoma yllätti ohjaajan

Lion on mainoselokuvantekijänä aiemmin palkitun ja televisiosarjasta Top of The Lake tunnetun ohjaaja Garth Davisin ensimmäinen pitkä elokuva.

Elokuva tuo esille kaduilla elävien intialaislasten kohtaamat monet vaarat ja ongelmat. Davisin pyrkimys inspiroivan perhedraaman tekemiseen sai uuden ulottuvuuden, kun ohjaajankin yllätykseksi elokuvalla olikin myös syvempi yhteiskunnallinen sanoma.

”Epämiellyttävä tosiasia on, että lapsia nukkuu juna-asemilla tänäkin päivänä”, kertoo Davis.”Emme olleet tajunneet kuinka paljon lapsia oikeasti katoaa – se on iso juttu. Ja on mahtavaa, jos jokin voi aloittaa dialogin ja tuoda tietoisuutta asiasta.”

Elokuvantekoprosessin puitteissa Davis matkusti Intiaan tutustuakseen paremmin Saroon tarinaan. Siellä häntä kosketti katulasten kohtalot.

”Olin todella ällistynyt siitä miten levotonta siellä oli. Minulla on itselläni lapsia – yksi lapsistani oli  suunnilleen Saroon ikäinen työstäessäni elokuvaa, ja oli todella vaikuttavaa kuvitella oma lapseni kadonneena asemalle. Luulen, että tuossa hetkessä tarinan voimakkuus ja todenmukaisuus todella iskivät minuun. Tajusin, että tämähän on itse asiassa vakava tarina”, Davis kertoo vierailustaan Kalkutassa.

Lionissa sivutaan useita kadulla elävien lasten kohtaamia ongelmia ja haasteita. Saroo ehti elää kadulla vain kolme viikkoa kunnes pääsi orpokotiin. Mitä kauemmin lapsi ehtii olla kadulla, sitä vaikeampaa on palata kotiin tai päästä kiinni normaaliin elämään.

Junalla vapauteen

Intian katulapsista monet ovat hylättyjä tai orpoja, ja monet heistä ovat karanneet kotoa. Köyhyys, väkivalta, vanhempien alkoholismi ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat yleisiä syitä kotoa karkaamiselle. Jatkuva riitely vanhempien kanssa saattaa myös johtaa karkaamiseen. Joskus köyhyys ajaa kadulle kokonaisia perheitä.

Usein kotoa karannut lapsi matkustaa junalla suurempaan kaupunkiin paremman elämän toivossa. Avustusjärjestö Railway Children kertoo, että useimmiten lapsi tuntee kuitenkin itsensä yksinäiseksi ja on peloissaan päästyään määränpäähänsä suurelle ja kaoottiselle rautatieasemalle. Hänellä ei ole tietoa minne mennä tai mitä tehdä. Järjestön mukaan Intiassa saapuu joka viides minuutti lapsi yksin jollekin rautatieasemalle.

”Kuulin kertomuksia siitä, mitä siellä oli meneillään juuri silloin, ja tänäkin päivänä. On varsinainen irvikuva, mitä nykypäivän lapsille tapahtuu, ei vain kadonneille lapsille junissa”, Davis kertoo Intian matkastaan. ”Minä vain tunsin vahvasti velvollisuudekseni kuvata sitä. Se vei minut täysin mukanaan, ammatillisesti ja henkisesti”, hän jatkaa.

Lapset kohtaavat hyväksikäyttöä 

Useimmat Intian katulapsista tekevät jonkinlaista työtä elättääkseen itsensä. Yleinen työmuoto on kierrätettävien materiaalien kerääminen roskien seasta. Muita töitä voivat olla polttopuiden kerääminen, eläinten hoitaminen, värjääminen, kerjääminen, katukaupustelu ja kotiapulaisena toimiminen. Jotkut ajautuvat prostituoiduiksi. Lapset joutuvat kärsimään paitsi työhön liittyvistä vaaroista, myös koulutuksen ulkopuolelle jäämisestä. Kouluttamattomuus takaa puolestaan köyhyysloukkuun jäämisen.

Vaikka lapsi pääsisi kadulla eroon kotona olevista ongelmista, kadulla hän kohtaa uusia.  Monet katulapset joutuvat hyväksikäytön uhreiksi. Eikä aikuisista ole apua: sekä poliisi, että useimmat muut ihmiset halveksivat katulapsia ja suhtautuvat näihin vihamielisesti. Korruptoituneet ja väkivallastaan tunnetut poliisivoimat käyttävät lapsia hyväkseen monin eri tavoin.

Ihmiskauppa rehottaa

Vuoden 2017 Yhteisvastuukeräyksellä pyritään auttamaan ihmiskaupan uhreja Suomessa. Intiassa ihmiskauppa on merkittävä ongelma. Havocscope Global Black Market Informationin tietolähteiden mukaan puhvelin ostaminen maksaa Intiassa 350 dollaria kun sitä vastoin lapsen voi saada jopa 45 dollarilla.

Lapsia kaupataan työvoimaksi ja monet joutuvat työskentelemään prostituoituina. Osa tytöistä päätyy kodinhoidollisiin tehtäviin. ”Seksuaalisiin ja muihin tarpeisiin liittyvää ihmiskauppaa on ollut Intiassa aina, mutta lasten kauppaaminen kodinhoidollisiin tehtäviin on suhteellisen uusi kehityskulku”, kertoo HS Phoolka, ihmisoikeusjuristi ja aktivisti. Kaupunkilaisten tulojen kasvamisen myötä kodinhoitajien tarve on lisääntynyt. Työvoimaa haetaan paitsi katulasten parista, myös köyhyydestä kärsivältä maaseudulta, josta lapsia saattaa kadota ihmiskauppiaiden matkaan. ”Tällainen ihmiskauppa osoittaa massiivisen epätasa-arvon kasvun Intiassa”, Phoolka sanoo.

Poliisista ei apua ihmiskaupan kitkemisessä

Ihmiskaupan uhrien auttaminen ei ole välttämättä poliisin prioriteettilistalla ensimmäisenä. Monilla alueilla poliisilta puuttuu tarvittavat taloudelliset resurssit ihmiskaupan uhrien auttamiseen. Virkavalta saattaa olla kiireinen myös levottomuuksien ja aseistettujen ryhmien taltuttamisessa.

Myös poliisin asenteissa ihmiskauppaa kohtaan olisi parantamisen varaa: ”Suurin osa poliiseista ei näe ihmiskauppaa rikoksena. He vain ajattelevat köyhien lasten muuttavan parempiin elinolosuhteisiin eivätkä ota asioita tosissaan. He ajattelevat minun hoitavan vähäpätöistä asiaa”, kertoo Aradhana Singh, Khundin alueen ihmiskauppaa vastustavan yksikön johtaja. Poliiseja kohtaan tunnetun pelon ja epäluottamuksen takia kaikkia kadonneita ei edes ilmoiteta poliisille.

Köyhästä Chhattisgarhin osavaltiosta on kadonnut viime vuosina hälyttävä määrä lapsia. Tilanne on muuttunut niin vakavaksi, että ihmiskauppiaat pitävät valtaa. ”Vaikka heitä vastaan nostettaisiin syytteitä, he pystyvät painostamaan perheitä muuttamaan lausuntojaan tai uhkaavat heitä”, kertoo Prasanta Dash, Chhattisgarhin Unicefin aluepäällikkö. ”Ihmiskauppa tällä alueella on tosi syvällä.”

Katulasten terveys vaarassa

Eläminen kadulla johtaa moniin terveydellisiin ongelmiin ja vaaroihin. Intian katulapsia auttava järjestö I-India kertoo hyväksikäytön jättävän lapsiin emotionaaliset arvet pitkäksi aikaa. Monet järjestön kohtaamat lapset ovat traumatisoituneita ja jotkut ovat kuukausia puhumatta. Tilannetta pahentaa lasten tuntema syyllisyys ja häpeä. Voi kestää vuosia ennen kuin traumat alkavat parantua.

Intiassa puolet lapsista on aliravittuja ja katulasten kohdalla luku on paljon suurempi. Lapset eivät ole ainoastaan alipainoisia, vaan heidän kasvunsa on usein viivästynyt. I-Indian mukaan on yleistä, että 12-vuotiasta voi erehtyä luulemaan 8-vuotiaaksi.

Asuminen viemäreiden läheisyydessä ja työ roskien, eläinten ja vaarallisten kemikaalien parissa altistaa sairauksille, eikä rokotusten tai hoidon saaminen ole todennäköistä. Suurimmalla osalla katulapsista ei ole minkäänlaisia rokotuksia. Syyt ovat paitsi taloudellisia myös sosiaalisia: terveydenhoitohenkilökuntaan ja lääkkeisiin ei uskalleta luottaa. Lasten kokemukset sairauksien hoitamisesta ovat usein olleet negatiivisia ja jopa terveydelle haitallisia. Joidenkin lasten vanhemmat ovat saattaneet esimerkiksi uskoa vatsakivun talttuvan tulikuuman metallin asettamisella lapsen vatsan päälle.

Elokuvantekijät pyrkivät auttamaan

Lion on saanut ansaitusti hyvän vastaanoton ja on Oscar-ehdokkaana peräti kuudessa kategoriassa. Elokuva kilpailee parhaan elokuvan, parhaan mies- ja naissivuosan, kuvauksen, musiikin sekä romaaniin perustuvan käsikirjoituksen kategorioissa. Oscar-palkintojenjakogaala järjestetään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 26.2.-27.2. Suomen aikaa.

Intian lasten tilanteesta vaikuttuneina Lionin tekijät ovat panneet pystyyn #LionHeart campaign- nimellä kulkevan kampanjan, jonka kautta on mahdollisuus auttaa suojelemaan lapsia ympäri maailmaa. Intiassa katoaa joka vuosi arviolta 80 000 lasta.

”En usko, että ajattelimme, kuinka vahva tämä aspekti tulee elokuvassa olemaan”, Davis kertoo viitaten katulasten kohtaloihin. ”Joten me vain reagoimme siihen, mitä olemme tehneet ja toivottavasti käytämme sitä parhaalla mahdollisella tavalla.”

Garth Davisia haastattelivat Metro ja Deadline.com. HS Phoolkan,  Aradhana Singhin ja  Prasanta Dashin näkemyksistä kertoo The Guardian.