Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Paavi antoi vinkkejä kesälomalaisille

 

Paavi Benedictus XVI

Paavi Benedictus XVI on antanut neuvoja kesäloman viettämiseen. Paavi toivoo, että ihmiset loma-aikanaan uudistaisivat suhteitaan lähimmäisiin sekä Jumalaan. Paavin lähiviikkoina tarjoamia kesälomavinkkejä jakoi Vatikaanin tiedottaja isä Federico Lompardi.

– Muutoin niin hektisen ja pirstaleisen arkemme keskellä lomalla voisi olla mahdollisuus omistaa aikaa toisillemme sekä Jumalalle, Paavi oli rohkaissut.

Isä Lompardin mukaan Paavi oli ehdottanut myös Raamatun pakkaamista mukaan lomalaukkuun.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

– Paavi toivoi ihmisten myös pysähtyvän ihmettelemään ja ihailemaan luonnon kauneutta ympärillämme. Hän toivoi, että voisimme kokea siinä Luojan läsnäolon. Luomakunta on lahja, jota meidän tulee kunnioittaa ja suojella, Lompardi kertasi Paavin sanomaa.

Paavi kehotti maailmalla matkustavia myös pysähtymään monumenteilla, jotka todistavat uskomme historiasta.

 – Erityisesti katedraalit ja luostarit ovat paikkoja, joiden kauneus auttaa meitä tuntemaan Jumalan läsnäolon ja johtaa meitä rukoukseen kolmannella vuosituhannella. Ihmissuhteista nauttiminen, lukeminen, luonto ja kulttuuri ravitsevat ja uudistavat meitä niin, että jaksamme taas eteenpäin, Lompardi kertoi Paavin ajatuksista.

 
artikkelibanneri Uusi Tie