Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Pääministeri toivoo kohtuutta

 

Pääministeri Juha Sipilä toivoo suomalaisten puhaltavan yhteen hiileen. Kuva Santeri Viinamäki

Pääministeri Juha Sipilä on useampaan otteeseen vedonnut suomalaiseen eliittiin kohtuuden puolesta. Sama viesti lähti myös piispoille.

Tiedotustilaisuudessaan hallitusneuvottelujen päätyttyä, sekäv puheessaan valtiopäivien avajaisissa Juha Sipilä pyytää suomalaisia puhaltamaan yhteen hiileen. Vetoomus kohtuuden puolesta suunnattiin etenkin suomalaiselle eliitille.

”Suomen ongelmien ratkaiseminen edellyttää niin meiltä poliittisilta päättäjiltä kuin laajemmin yhteiskunnassa keskinäistä luottamusta, poikkeuksellista yhteen hiileen puhaltamista, aitoa vastuunottamista ja rohkeutta uudistua”, Sipilä korosti puheessaan valtiopäivien avajaisissa.

IK-opisto Neliöb. 17.-30.6.

 

Yhteiskuntasopimus herättää vastustusta

Sipilän vetoomus sai alkunsa hallituksen kaavaileman yhteiskuntasopimuksen herättämästä vastustuksesta. Yhteiskuntasopimuksen avulla vähennettäisiin Sipilän mukaan lähes miljardi euroa työn verotuksesta: ”Yhteiskuntasopimusta ei ole suunnattu ketään vastaan”, Sipilä painottaa.

”Olemme Tasavallan presidentin johdolla vaatineet myös eliitiltä kohtuuden viestejä yhteiskuntasopimuksen tueksi. Niitä ei ole vielä liiemmin kuulunut”, Sipilä kirjoittaa blogissaan.

 

Piispat arvostavat kohtuuteen vetoamista

Sipilä on pyytänyt viestiä kohtuudesta myös kirkon johdolta. Arkkipiispa Kari Mäkinen myöntää kuuluvansa siihen ‘eliittiin’, johon leikkaukset eivät kipeimmin koske. ”Hyväosaisten on syytä kantaa erityisellä tavalla yhteistä vastuuta eikä suojata omia etujaan”, hän painottaa Kotimaa24:n haastattelussa.

Myös muut Suomen piispat ovat Mäkisen kannalla. Hyväosaisempien täytyy lopettaa omien etujensa ajaminen ja keskittyä tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamiseen – vaikka se tarkoittaisi joistakin omista eduista luopumista.

 

Lähteet: Juha Sipilän blogi, Kotimaa24

Kuva: Wikimedia commons/ Santeri Viinamäki