Pääministeri Sipilä: Suomalaisten löydettävä itsestään inhimillisyyttä talousahdingosta huolimatta

 

Pääministeri Juha Sipilä vetoaa suomalaisiin inhimillisyyden vaalimiseksi, vaikka taloustilanne on äärimmäisen vaikea. Sipilä puhui keskiviikkona YleTV1:ssä.

Pääministeri Juha Sipilä arvioi tv-puheessaan, ettei kansainvälinen yhteisö ole onnistunut puuttumaan riittävällä tavalla Euroopan pakolaiskriisiin. Sipilä vetosi suomalaisiin, jotta Suomi voi kantaa vastuunsa ja ottaa vastaan 15 000–30 000 turvapaikanhakijaa. Pääministeri kuvasi tilannetta ”ennennäkemättömäksi haasteeksi” suomalaiselle yhteiskunnalle.

Pääministeri vetosi myös tavallisiin suomalaisiin: ”Kaivetaan nyt välittämisen henki, jos jokin on varmaa, niin se että tästäkin selvitään”.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Jos tunnet, että haluat tehdä tässä asiassa itse enemmän, ota yhteyttä esimerkiksi Suomen Punaiseen Ristiin. Monet teistä ovat jo toimineetkin, kiitos siitä, Sipilä lausui.

Pääministerin puheen toinen kärki kosketteli Suomen vaikeaa taloustilannetta. Sipilä vetosi vielä kerran työmarkkinaosapuoliin, jotta nämä löytäisivät yhteistyön hengen velkaantumisen taittamiseksi ja maan talouskehityksen kääntämiseksi nousu-uralle.

– Etsikää helpompia keinoja hankalien keinojen, kuten sunnuntailisän korvaamiseksi, pääministeri haastoi.

Sipilä tähdensi, ettei hallituksen esittämän säästökuurin yksityiskohdat ole ministereille eikä hallitukselle arvovaltakysymys. Pääministeri toisti tv-puheessaan näkemyksensä, jonka mukaan työmarkkinajärjestöjen sopu ja yhteistyö olisi edelleen paras vaihtoehto välttämättömien talousuudistusten eteenpäinviemiseksi.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)