Pääministeri Juha Sipilä Kristuspäivässä: Ihmisten rukoukset liikuttavat minua syvästi

 

Pääministeri Juha Sipilä. Kuva: Sari Savela

Kristuspäivä 2017 kokosi tuhansia kristittyjä eri kirkkokunnista ja herätysliikkeistä Turkuun 2.12. rukoilemaan yhdessä maamme ja kotiemme puolesta. Pääministeri Juha Sipilä puhui ja rukoili tapahtuman pääjuhlassa.

Kristuspäivään osallistui tuhansia osanottajia eri puolilta maata. Kymmeniltä paikkakunnilta tultiin Turkuun bussikyydeillä.  Järjestäjien mukaan tapahtuman tavoitteena on rohkaista eri paikkakuntien kristittyjä yhteiseen rukoukseen oman paikkakunnan ja koko Suomen puolesta.

Pääjuhlan teemana oli Tulevaisuus ja toivo. Pääministeri Juha Sipilä ja hänen puolisonsa Minna-Maaria Sipilä kunnioittivat tilaisuutta läsnäolollaan. Sipilä puhui tilaisuudessa aiheesta Miksi rukoilla Suomen puolesta? Järjestäjien mukaan pääministeri halusi nimenomaan raivata tiiviistä kalenteristaan aikaa Kristuspäivää varten. Vielä saman päivän iltana Juha Sipilä ja hänen puolisonsa osallistuivat Suomen 100-vuotisjuhlaan Oulussa yhdessä tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Hiljaiset viestintuojat puhuttelevat

Pääministeri kertoi puheessaan, kuinka hän on havainnut parin viime vuoden aikana eri puolilla Suomea kiertäessään, että tori- tai muun tilaisuuden lopussa joku ihminen on aina lähestynyt häntä ilman mitään pyyntöä tai vaatimusta.

– Tällä ihmisellä on ollut vain yksi viesti tuotavanaan: ”Minä olen rukoillut sinun, hallituksen ja Suomen puolesta jokaikinen päivä.” Tämä on puhutellut minua ja hallitukseni ministereitä. Usein tämän hiljainen viestintuoja on vielä lisännyt, että meitä on tällä paikkakunnalla monta, jotka tekevät samoin, pääministeri Juha Sipilä sanoi.

Pääministeri kertoi myös, että kansanedustaja ja entinen ministeri Juha Rehula oli kertonut hänelle viime syksynä samanlaisista kokemuksista. Rehula oli lisännyt myös, ettei ole aikaisemmin vastaavanlaista kokenut, vaikka on ollut pitkään politiikassa mukana.

– En tiedä mitä Suomessa on tapahtunut, mutta ette osaa aavistaa, kuinka suuri merkitys tällaisilla viesteillä on. En pysty sitä edes sanoiksi pukemaan, se liikuttaa minua syvästi, päääministeri sanoi.

Rukous talvisodan ajalta

Pääministeri Juha Sipilä päätti puheensa Kyösti Kallion rukoukseen.

– Kun minua pyydettiin rukoilemaan tässä tilaisuudessa, päätin rukoilla sen rukouksen, jonka presidentti Kyösti Kalli rukoili itsenäisyyspäivänä 1939, vain viikko talvisodan syttymisen jälkeen.

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.

Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.

Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset s-atanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.

Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi. Siihen me uskomme.

Armahda meitä.

Amen.

Pääministerin puheen jälkeen Turkuhallin areenalle muodostettiin ristikuvio Suomen kuntien vaakunalipuista. Lähes kaikki Suomen kunnat olivat edustettuina. Lipunkantajien seisoessa ristiasetelmassa eri kirkkokuntien, herätysliikkeiden ja järjestöjen edustajat kokoontuivat lavalle rukoilemaan yhdessä Suomen puolesta.

Kristuspäivän päätilaisuuden päätteeksi laulettiin Suomen suurin Hoosianna kapellimestari Lehari Kaustelin johdolla. Hoosiannan esilaulajina toimivat Aboa Gospel- ja Jippii-kuorot.