Pääministeri Juha Sipilä avautuu tänään Keski-Porin kirkossa politiikan iloista ja kivuista

 

Pääministerin mielestä tahallinen väärinymmärtäminen rikkoo kahdeksatta käskyä. – Joudun itsekin tuota painia käymään aika usein eduskunnan kyselytuntien jälkeen ja mielelläni soisin, että edustajatoveritkin sitä kävisivät, kertoi Juha Sipilä vuosi sitten Ylen haastattelussa. Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Piispat heittäytyvät tällä viikolla haastattelijoiksi Porin SuomiAreenalla. Tänään 16.7. Kuopion piispan, Jari Jolkkosen, tentattavaksi asettuu Juha Sipilä.

Porissa on käynnistynyt viisipäiväinen, yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, SuomiAreena, jonka tilaisuudet ovat yleisölle avoimia ja maksuttomia.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aktiivisesti mukana.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Piispan iltahetki -tilaisuuksissa piispat keskustelevat vieraidensa kanssa mm. ilmastonmuutoksesta, turvallisuudesta, ehdottomuudesta ja politiikan ”hengestä”.

Tapahtumapaikka on Keski-Porin kirkko.

Tänään kello 20 Kuopion piispa Jari Jolkkonen haastattelee pääministeri Juha Sipilää politiikan iloista ja kivuista.

Tiistaina kello 19 Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala ja kirjailija Pauliina Rauhala pohtivat, mistä kumpuaa uskonnollinen ja yhteiskunnallinen ehdottomuuden kulttuuri ja tarvitseeko sitä hyväksyä.

Keskiviikkona kello 19 aiheeksi nousee ihmisen ja yhteiskunnan turvallisuus, kun Mikkelin piispa Seppo Häkkisen vieraaksi tulee Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen.

Elämäntapamme kohtalosta ja mahdollisuuksista keskustelevat torstaina kello 19 arkkipiispa Tapio Luoma ja Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas.

Kokonaisuudessaan SuomiAreenan teema on yhteiskuntarauha.

Sen vaalimisen merkiksi piispa Kaarlo Kalliala toimittaa keskiviikkona punaisten siunaamisen.

Torstaina järjestetään paneelikeskustelu, jossa pohditaan, millaista roolia uskonto, arvot ja moraalikäsitykset ovat näytelleet itsenäistyneen Suomen historiassa.