Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kirkon talo tervehtii Trumpia ja Putinia Matteuksen evankeliumin sanoin

 

Kirkon talon seinässä on huippukokouksen aikana Raamatun sanaa. Kuva: Rabbe Sandström

Helsingissä vierailevia suurvaltajohtajia tervehditään Kirkon talon seinällä Vuorisaarnan sanoin: “Blessed are the peacemakers, for they will be called children of God.” eli ”Autuaita ovat rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.

Kirkon talolla Etelärannassa työskentelevät Kirkkohallitus, Kirkon Ulkomaanapu sekä Kirkon eläkerahasto. Suurvaltojen johtajien oletetaan tapaavan lähistöllä presidentinlinnassa, ja kansainvälistä mediaa on myös kokoontunut näköetäisyydelle Kirkon talosta.

Kirkkohallituksen ihmisoikeus- ja yhteisötyön asiantuntija Laura Arikka kertoo, että julistekangas päätettiin ripustaa historiallisen kokouksen aikana, koska kirkko elää osana maailmaa, yhteiskuntaa ja päätöksentekoa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

− Kirkon ja kristittyjen tehtävänä on toimia paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta sekä rukoilla yhteisönä kaikenlaisen rauhan toteutumista. On tärkeää myös rukoilla heidän puolestaan, joilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin paikallisesti ja globaalisti, Arikka toteaa.

Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg toivoo, että jokaisessa korkean tason tapaamisessa muistetaan, että ihmisillä kaikkialla maailmassa on oikeus elää rauhassa.

− Rauha on perusta, jolle kaikki muu rakennetaan. On meidän kaikkien tehtävä edistää rauhaa ja oikeudenmukaisuutta tässä maailmassa, Hemberg sanoo.

Julistekankaan raamatuntekstin voi Arikan mukaan nähdä kukin omalla tavallaan joko siunauksena, rukouksena, kehotuksena tai rohkaisuna.

− Jeesuksen vuorisaarna puhuttelee edelleen ja haastaa meitä kaikkia rakentamaan rauhaa.

Myös Helsingin Kallion kirkon tornissa on banderolli, jonka on ripustanut Greenpeace yhteistyössä Kallion seurakunnan kanssa.

Banderollissa lukee: “Warm Our Hearts, Not Our Planet” eli ”Lämmittäkää sydämiämme, älkää planeettaamme”.

Banderolli muistuttaa Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajia siitä, että planeettaamme uhkaavan ilmastokriisin ratkaiseminen vaatii välittömästi tekoja.

Greenpeace ja Kallion seurakunta haluavat lähettää koko maailmalle viestin, että empatia ja yhteistyö ovat avainasemassa maapalloa uhkaavien ympäristötuhojen estämisessä.