Oulussa juhlitaan reformaatiota juhlamessulla kävelykatu Rotuaarilla helatorstaina

 

Kävelykatu Rotuaari. Kuva: Sari Savela

Helatorstaina 25.5. kello 12 messua vietetään Oulussa Avaran taivaan alla, Rotuaarilla. Messu on reformaation merkkivuoden päätapahtuma Oulussa ja siihen kutsutaan mukaan kaikkia oululaisia. Mukana myös Martti Luther pahvisena.

Messun toimittaa Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi. Rotuaarilla jaetaan myös ehtoollinen.  Messu kestää noin tunnin ja sen jälkeen tarjolla on munkkikahvit.

”Paikkana Rotuaari on oululaisille tuttu ja tärkeä. Sinne pallolle on helppo tulla olemaan, juhlimaan tai vain piipahtamaan. Avaran taivaan alla -messussa halutaan kunnioittaa reformaation perintöä tuomalla messu kansan keskelle”, kertoo Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

”Lutherin mukaan kristinuskon sanoma on oltava kaikkien ulottuvilla. Hän uudisti jumalanpalvelusta vaihtamalla latinan kansankieleen ja tuomalla messuun yhteisen virsilaulun. Olemme valmistelleet Rotuaarin messua nämä periaatteet mielessä”, Saarinen sanoo.

Tuomiorovasti toivoo, että yhteinen juhla kutsuisi paljon eri-ikäisiä uusia ja vanhoja oululaisia mukaan: ”Lutherille yksi tärkeä periaate oli lähimmäisenrakkaus ja sen toteuttaminen arjessa. Meitä kutsutaan suhtautumaan armollisesti itseemme ja toinen toisiimme. Toivon, että tämä luterilainen myötätunnon periaate näkyisi juhlassa myös vieraanvaraisuuden asenteena tänne muualta saapuneita kohtaan.”
 

Rotuaarilla kuullaan myös urkupreludi ja musiikkimatinea

Messua ennen kuullaan Rotuaarilla urkupreludi klo 11.30 alkaen. Urkureina ovat Péter Marosvári ja Lauri-Kalle Kallunki. Messussa avustavat Haukiputaan seurakunnan lapsikuoro, Oulun ortodoksinen katedraalikuoro, Katolisen seurakunnan musiikkiryhmä sekä Oulun seurakuntien kanttorikuoro. Urkurina messussa on Juha Soranta. Messun jälkeen musiikkimatineassa esiintyvät Haukiputaan seurakunnan lapsikuoro sekä Pohjankartanon yläasteen kuoro.

Rotuaarin lavalle tuodaan tapahtumaa varten Karjasillan kirkon kuoriurut.

Oulussa vain yksi päiväjumalanpalvelus helatorstaina

Oulun ev.lut. seurakuntien kirkoissa ei järjestetä muita jumalanpalveluksia helatorstaina aamulla tai päivällä. On poikkeuksellista, että kirkoissa ei ole jumalanpalvelusta pyhäpäivän aamuna. ”Halusimme juhlistaa reformaatiota saapumalla kaikista seitsemästä seurakunnasta yhteiseen messuun avaran taivaan alle”, Saarinen perustelee ratkaisua.

Tapahtumalla on säävaraus, erityisen huonon sään sattuessa messu pidetään Oulun tuomiokirkossa.

Messubussit kuljettavat oululaisia messuun Kiimingistä Jäälin kautta, Martinnimestä Haukiputaan kirkon kautta sekä Pateniemestä, Ritaharjusta ja Kellon Kivinimestä. Kuljetuksista löytyy tietoa Oulun seurakuntien verkkosivuilta www.oulunseuraukunnat.fi ja Rauhan Tervehdys -lehdestä.