OPKO aloittaa maahanmuuttajatyön

 

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO) aloittaa opiskelijatyön maahanmuuttajien ja vaihto-opiskelijoiden parissa yhteistyössä Helsingin kansainvälisen seurakunnan kanssa. Tänä vuonna käynnistyvään hankkeeseen kuuluu englanninkielisiä opiskelijailtoja ja pienryhmiä useilla paikkakunnilla.

OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen kertoo, että järjestö on ottanut hankkeeseen jo varaslähdön.

– Olemme järjestäneet Turussa kerran kuussa suomenkielisen opiskelijaillan tilalla englanninkielisen illan.

SEKL Neliöb. 5.-11.12. MJa

Miettisen mukaan halu tehdä kansainvälistä opiskelijatyötä Suomessa kumpuaa maahanmuuton lisäksi siitä, että lähetysjärjestöt painottavat strategioissaan yleensä ulkomaiden lähetyskenttiä.

– OPKOn mandaatti on tehdä Kristus tunnetuksi opiskelijoiden keskuudessa. Kun järjestö perustettiin vuonna 1964, ei kansainvälinen opiskelijatyö ollut Suomessa vielä ajankohtainen asia. Nyt on toisin. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä lisääntyy koko ajan.

Helsingin kansainvälinen seurakunta ja OPKO tahtoisivat palkata eri puolilla maata järjestettäviä opiskelijailtojaan varten työntekijän. Kummallakaan järjestöllä ei kuitenkaan vielä ole siihen resursseja

– Odotan, että Jumala toimisi asiassa ja saisimme oikean henkilön työsuhteeseen, Helsingin kansainvälisen seurakunnan pastori Timo Keskitalo sanoo.

Järjestölle myös uusi logo

Maalis-huhtikuun vaihteessa OPKO järjestää englantilaisen Damaris-järjestön kanssa neljällä paikkakunnalla yliopistokiertueen, jonka teemana on rakkaus ja seksuaalisuus elokuvissa. Kiertue haastaa opiskelijoita pohtimaan maailmankuvaansa ja käsityksiään Jumalasta.

– Raamattu, evankeliumi ja näky ihmisten tavoittamisesta ovat samoja kuin ennenkin, mutta työmuodot muuttuvat ja niiden kuuluukin muuttua, Jussi Miettinen toteaa.

OPKOn pyrkimys kansainvälisyyteen näkyy hankkeiden lisäksi järjestön uudessa logossa.

”Maapallo ilmentää järjestön globaalia lähetysnäkyä ja kuulumista kansainväliseen evankeliseen opiskelijaverkostoon (IFES). Pallon ympäri ulottuvista kaarista muodostuu OPKOn toiminnan ydintä kuvastava risti, joka viittaa myös Suomen lippuun. Logon on suunnitellut mainostoimisto Pääkeskus, ja se julkistettiin Espoonlahden kirkossa pidetyssä OPKOn ystäväpyhässä 9.1.” järjestö tiedottaa.