Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Nokia Missio erottanut Markku Koiviston

 

(kuva: Markku Alanenpää

Nokia Missio -liikkeen perustaja ja johtaja Markku Koivisto on joutunut väistymään paikaltaan. Liikkeen antaman tiedotteen mukaan Koivisto antaa selonteon tilanteesta palattuaan sairaslomalta.

Nokia Missio Church ja Nokia Missio ry julkaisivat maanantaina klo 22:30 tiedotteen, jonka mukaan Markku Koivisto on erotettu liikkeen palveluksesta.

Tiedotteessa kerrottiin myös muista liikkeen muutoksista.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

Tiedotteessa kerrottiin, että ”suurimman muutoksen [liikkeen toiminnassa] aiheuttaa kuitenkin se, että Nokia Mission johtajan Markku Koiviston elämässä on ollut seksuaalisten rajojen rikkomista, minkä johdosta sekä Nokia Missio ry:n (25.8.) että Nokia Missio Churchin (29.8.) hallitukset ovat omissa kokouksissaan vapauttaneet Koiviston kaikista hengellisistä ja hallinnollisista tehtävistä.”